maanantai 20. marraskuuta 2017

Hyvää lapsen oikeuksien päivää!

Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivä teemana on yhdenvertaisuus! Vietämme lapsen oikeuksien päivää aina 20.11. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus täyttää tänään 26-vuotta. Nykyään kaikki alkavat olla jo sitä mieltä, että lapsilla on oikeus onneen ja ollaan omia itsejään. Jokohan me kohta sallisimme Suomessakin lapsille oikeudet päättää omasta identiteetistään ja antaisimme heidän olla turvassa sukupuoleen liittyvältä syrjinnältä?  

YK:n lapsen oikeuksien julistuksen keskeisen 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa korostetaan lapsen oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon iän ja kehitystason mukaisesti (12 artikla). Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioiduksi itseään koskevissa asioissa. Lapsen oikeus päättää itsenäisesti asioistaan kasvaa lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lapsella on kuitenkin aina oikeus ilmaista mielipiteensä sellaisissakin asioissa, joista hän ei vielä ole riittävän kypsä päättämään. Yleissopimuksen mukaan vanhemmilla tai laillisilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä ja lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa (18 artikla). Sopimuksessa on myös useita muita artikloja, jotka ovat merkityksellisiä arvioitaessa mahdollisuutta luopua 18 vuoden alaikärajasta sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä. Lapsen oikeuksien sopimusta tulee tulkita kokonaisuutena.

Myös meidän perustuslakimme muistaa lapsia! Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Nämä oikeudet translapsille ja -nuorille toteutuvat erittäin huonosti tai ollenkaan.

  • Translapsen- ja nuoren oikeutta päättää omasta sukupuolestaan ei ole. Vasta 13-vuotiaasta asti lapsella on oikeus kertoa oma sukupuolensa, mutta juridisesti sillä ei ole mitään merkitystä ennen aikuisuutta. 
  • Translapsen ja -nuoren oikeus yksilölliseen kohteluun ei toteudu. Translapset ja -nuoret eivät saa tutkittuun tietoon perustuvaa hoitoa, jolla turvattaisiin heidän hyvinvointinsa ja yksilöllinen kasvunsa. Hoitamatta jättäminen on transnuoren suoranaista pahoinpitelyä!
  • Translapset ja -nuoret ovat Suomessa joka päivä vaarassa tulla syrjityksi kouluissa, kirjastoissa, uimaloissa ja julkisissa kulkuneuvoissa, mikäli he ovat omia itsejään, joka on ristiriidassa heidän juridisen sukupuolensa kanssa.
  • Jos Translapset ja -nuoret eivät voi ilmentää omaksi tuntemaansa sukupuoltaan, he ovat vaarassa sairastua henkisesti ja jopa satuttaa itseään.

Olisiko jo aika saada lapsen oikeudet translapsille ja -nuorillekin? 


Olisiko meidän aika noudattaa perustuslakiamme, YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja hypätä länsimaiseen kelkkaan ihmisoikeuksien noudattamisen saralla?








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti