Varhaiskasvatuksen akateemisen hölynpölyn tiekartta

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tilasi professorilta, tohtorilta ja maisterilta varhaiskasvatuksen tiekartan, mutta kenen puolella se on? 

Tiekartan keskeisintä antia on yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien minimimäärä lapsiryhmässä ja kotihoidontuen lyhentäminen vuodella. Toivottavasti tämän perusteella ei lähdetä tekemään poliittisia päätöksiä, sillä tämä tiekartta näyttää olevan hyvin vahvasti lastentarhanopettajan puolella ja häviäjäksi jäävät muut lapsia hoitavat ammattiryhmät ja lapset.

Tiekartassa todetaan näin: ” Suomalaisten lasten varhaiskasvatukseen osallistuminen on selkeästi alhaisempaa kuin muiden EU jäsenmaiden ja muiden Pohjoismaiden lasten osallistuminen, suomalaislasten osallistumisaste jää selvästi eurooppalaisen keskiarvon alapuolelle. Suomi jää siten selvästi jälkeen EU:n vuonna 2014 asettaman varhaiskasvatukseen osallistumisen tavoitteesta (ET 2020 -ohjelma). Uusimmassa OECD:n tilastoinnissa perhepäivähoito sisällyttäminen uuden ISCED 2011-luokituksen mukaisiin vertailuihin nostaa Suomen ikävuosittaisia osallistumisasteita noin 10 – 15 prosenttiyksikköä verrattuna tilanteeseen, jossa perhepäivähoito ei olisi mukana.”

Eli suomennettuna Suomen varhaiskasvatukseen osallistuminen jää jälkeen muista Pohjoismaista ja OECD-maista. Kuitenkin YLEn laskeman Pisa-tulosten kokonaisindexin mukaan, Suomi sijoittuu OECD-maista sijalle KOLME. Pitäisikö meidän siis ottaa oppia muista vai niiden meistä. Kokonaisuudessaankin Suomi sijoittui Pisa-tuloksissa sijalle 7. Miksi siis laskea varhaiskasvatuksen ikää? Mikä kiire meidän lapsillamme on päästä kouluputkeen aikaisemmin? Miksi emme voisi antaa lastemme elää huoletonta lapsuutta niin pitkään kuin suinkin, ellei kyseessä ole sitten suuri tarve saada lastentarhan opettajille lisää töitä ja arvostusta?

Toki päivähoitojärjestelmä on tärkeää olla olemassa. On vanhempia, joiden on käytävä töissä rahan vuoksi ja niitä jotka haluavat käydä töissä uransa tai muiden syiden vuoksi, mutta me emme saa sillä varjolla tasapäistää vanhempien valintoja ja väittää, että kaikissa tapauksissa olisi lapsen etu mennä päiväksi laitokseen. Se on joskus hyväksi, mutta ihan oikeasti vähän huonompikin perhe on lapsen itsensä näkökulmasta parempi, kuin olla poissa kotoa. Isoon päiväkotiryhmään ei myöskään tarvita lisää korkeasti koulutettuja lastentarhanopettajia, vaan sinne kaivataan ihan tavallisia sylejä, ihan tavallisia korvia kuulemaan ujonkin lapsen kuiskaus ja ihan tavallisia käsiä auttamaan puurolusikkaa aamutuimaan pienen ihmisen suuhun. Ihan oikeasti paljon tärkeämpää kuin tittelit on sylien lapsilukuun nähden riittävä lukumäärä.

Tiekartassa sivuttiin hyvin lyhyesti tutkimuksia, joiden mukaan lastentarha aiheuttaa lapsen stressitason nousun varsinkin pienenä. Tämän stressin pitkäaikaisvaikutuksia tunnetaan vielä huonosti. Kuten professori Keltikangas-Järvinen on sanonut: ”psykologisella tiedolla lapsuuden kehityksestä on ollut melko vähän käyttöä erilaisia lasta koskevissa ratkaisuissa, kuten siinä millaisen päivähoitomallin eri-ikäiset lapset tarvitsevat. Ratkaisut ovat olleet poliittisia. Päivähoitoa ei ole suunniteltu sen takia, että lapset tarvitsisivat sitä, vaan sitä tarvitsevat äidit osallistuakseen työelämään.” 

Hieman vajaa neljäkymmentä vuotta sitten radiohaastattelussa silloinen sosiaaliministeri Katri Helena Eskelinen ehdotti, että lapset voisivat olla korkeintaan nelisen tuntia päivässä tarhassa, jonka jälkeen kokopäivätyötä tekevien äitien lapset menisivät mahdollisimman normaalia perhettä muistuttavaan ympäristöön perhepäivähoitajien huomaan. Tiedämme nyt, että Eskelisen kaavailut eivät toteutuneet, mutta niissä pilee edelleen hyvä idea. Ei pienet lapset tarvitse laitosta tai lastentarhanopettajaa kasvaakseen ja kehittyäkseen, he tarvitsevat tuttua syliä ja läsnä olemista ja mikä olisikaan lapsen kannalta parempi vaihtoehto kuin perhepäivähoito. Tämä olisi myös äärimmäisen kustannustehokasta lastenhoitoa.

Toinen erittäin kustannustehokas vaihtoehto olisi kotihoidontuen ikärajan nostaminen vuodella. Tällöin monissa perheissä lapsella olisi vuosi enemmän aikaa kasvaa kohtaamaan maailma ja tämä myös helpottaisi monen perheen elämää suuresti. 

Yksi selvityksen tekijöistä; valtiotieteiden tohtori Tuomas Kosonen kertoi Hesarissa julkaistussa mielipiteessään: ” Tiedetään, että ­kotihoidon tuki vähentää merkittävästi äitien työhön osallistumista. Sadan euron korotus kotihoidon tukeen vähentää alle kolmivuotiaiden lasten äitien työhön osallistumista kolme prosenttiyksikköä (Kosonen 2014). Jos siis kotihoidon tuki vähenisi sata euroa, äitien työhönosallistumisaste nousisi esimerkiksi 30 prosentista 33 prosenttiin, mikä on moneen muuhun veroon tai tukeen verrattuna suuri vaikutus.” Tämä Kososen johtopäätös sai suunpieleni nousemaan huvittuneeseen hymyyn. Uskon kyllä Kososen tutkimustulokseen, sen sijaan sitä ei voi kääntää ympäri. Jos Suomessa on avoinna kuukausitasolla noin vajaa 20 000 työpaikkaa, joita on jakamassa 300 000 työtöntä, niin luuleeko Kosonen tosiaan, että jos kotihoidontuki loppuu, kaikki äidit vain menevät töihin ja tästä seuraa se, että työllisyys paranee entisestään. Kosonen hyvä… Jos äidillä sattuisikin olemaan työpaikka valmiina ja kotihoidontuki loppuisi Kososen kaavailujen mukaan vuotta aiemmin, äidin sijainen saisi kenkää vuotta aiemmin ja nostaisi mahdollisesti työttömyyskorvauksia ja lapsi maksaisi kunnalle noin viitisen tonnia enemmän kuin kotihoidossa (+mahdolliset sisarukset). Vanhempi saisi ehkä vuoden pidemmän uran lähihoitajana, siivoojana, kaupan kassana tai jollain muulla alalla, josta usein ollaan kotihoidon tuella lasta kotona hoitamassa ja lapsella olisi ikävä vanhempaansa päiväkodissa ihan turhaan. Tilannetta voisi kutsua lose-lose-tilanteeksi. Eikö? Paitsi, jos ottaa huomioon sen, että päiväkodin työntekijöillä olisi lapsimäärän lisääntyessä enemmän töitä.

Toinen silmiinpistävä tiekartan uudistus oli lastentarhanopettajan ja lastentarhanopettajan pätevyydellä varustetun sosionomin tehtävien eriyttäminen ja heille kiintiöiden määrääminen niin, että yliopistosta valmistuneita lastentarhanopettajia olisi minimissään 40% ja maksutonta varhaiskasvatusta jo 5-vuotiaasta lähtien. Tämä tarkoittaisi siis esikoulun alkamista vuotta aiemmin. Tähän ei ole mitään oikeita perusteita. Ensinnäkin Sosionomikoulutuksen tiukat 210 opintoviikkoa antavat kovan vastuksen lastentarhanopettajan 180op mittaiselle koulutukselle, vaikka se 180 pistettä olisikin opiskeltu yliopiston seinien sisäpuolella eikä ammattikorkeakoulussa. Sillä, että kun sosionomi on varsin perehtynyt etiikkaan ja osaa erottaa jo koulutuksensakin pohjalta esimerkiksi vanhempien huumeidenkäytön merkit, on varsin paljon enemmän lapsen kannalta merkitystä, kuin sillä, että tilastotiede ja tutkimusprosessi ovat kasvattajalle tuttuja. 

Se miksi yliopistopohjaisten opettajien kärki ajaa tällaista muutosta agressiivisesti, löytyy rivien väliin kirjoitettuna tiekartastakin: ”Selvityshenkilöryhmän toisena tavoitteena on ollut se, että esitettyjen henkilöstörakenteen muutosten tulee selkeyttää jo vuosikymmeniä jatkunutta epätietoisuutta erilaisen koulutuksen saaneiden ammattilaisten tehtäväkuvista ja vastuista. Epäselvästä tilanteesta johtuen henkisiä ja taloudellisia voimavaroja on tarpeettoman pitkään kulunut muuhun kuin itse varhaiskasvatuksen tehtävien ja tavoitteiden toteuttamiseen tai laadun kehittämiseen. Henkilöstörakenteen epäselvyydet ovat merkittävästi vaikeuttaneet myös varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämistä.” Kyse on siis lto-pätevien sosionomien ja lastentarhanopettajien välisestä känästä, ei lasten tarpeista. Olen kuullut muutamaa kautta, että lto-sosionomeja suositaan työhakutilanteissa heidän usein parempien yhteistyötaitojen ja käytännöllisyytensä takia ja tämä hiertää näiden kahden erikautta saman ammattitaidon saaneita ammattilaisia. Se, miksi tämä köydenveto löytyy tiekartasta näin vahvasti, on mielestäni sen koonneiden professorin, maisterin ja tohtorin ääni.

Meidän oppilaamme ovat maailman huippuluokkaa PISA-tuloksissa; vaikka meillä koulu aloitetaan turkasen myöhään ja lapsilla on maailmanlaajuisesti katsottuna naurettavan lyhyet koulupäivät. Ehkäpä olemme kärkimaita, koska annamme pienten ihmisten aivojen kasvaa, leikkiä ja levätä rauhassa tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi kauan? Kannattaako tätä asiaa lähteä muuttamaan isolla rahalla? Kuunneltaisiinko kerrankin lapsen parasta ja laitettaisiinko mieluummin siihen uppoavat rahat takaisin peruskoulun jälkeiseen koulutukseen ja tutkimukseen?

Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030

HS-mielipide: Varhaiskasvatus on tiimityötä koulutuksesta riippumatta

PISAsta ja OECDstä

https://yle.fi/uutiset/3-6967872

Radio-ohjelma varhaiskasvatuksesta 70-luvulta

Työttömyysprosentti tilastokeskuksen sivulla

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002924591.html

Lastentarhanopettajan koulutuksen sisältö

Sosionomin koulutuksen sisältö

Näin paljon lapsen hoito maksaa kunnille