keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Translasten ja -nuorten ihmisoikeustilanteesta Suomessa


Taustaani aiheen parissa.
Olen puhunut translasten ja -nuorten oikeuksien puolesta jo puolivuosikymmentä, mutta vasta viimeaikoina asia on alkanut saada tuulta purjeisiinsa. Minut valittiin tänä keväänä perustetun Translasten ja -nuorten perheet ry:n puheenjohtajaksi, minua on haastateltu lehtiin ja pidin puheenvuoron Vihreiden puoluekokouksessa ala-ikäisten tilanteesta Suomessa. Tänä koko aikana, en ole saanut vihapostia äärioikeistolta. Ainoat negatiiviset tai asiattomat yksittäiset kommentit ovat tulleet muutamalta feministiltä ja joiltakin transaikuisilta. Meillä on myös liikkeessä mukana feministejä ja transtaustaisia aikuisia, joten tämäkään ei mitenkään kerro koko totuutta näistä ihmisryhmistä.

Translain poliittinen aspekti.
Sen sijaan kysymyksiin olen saanut vastata tuon tuostakin ja myös tukea olen saanut runsain mitoin. Olen saanut huomata, että en ole asian kanssa yksin. Kertomani lasten tarinat ovat liikuttaneet itseni lisäksi myös monet kyyneliin ihmisen puoluekannasta, uskonnollisuudesta, asuinpaikasta tai koulutustaustasta riippumatta. Kansa on laajasti translain uudistamisen kannalla. Ei ole yhtään puoluetta Suomessa, jonka kanta olisi sellainen, että jos lapselle on kohdussa muodostuneet väärän sukupuolen aivot, hän ei voisi saada elää siitä huolimatta onnellista ja turvallista elämää. Edellinen sosiaali- ja terveysministeri Rehula oli myötämielinen uudelle translaille ja olen kuullut samaa uudesta sosiaali- ja terveysministeristä Pirkko Mattilasta. Laki olisi mahdollista saada nopeastikin, siinä on hyvin vähän (jos ollenkaan) kiistanalaisia kohtia ja se ei tulisi vaikuttamaan negatiivisesti yhdenkään puolueen kannatukseen.

Tärkeimmät muutostarpeet.
Lapsille tärkeitä kohtia olisivat sosiaaliturvatunnuksen vaihtamisen mahdollisuus vanhempien ilmoituksella, nimenvaihtomahdollisuus sen sukupuoliseksi nimeksi, jonka identiteetti lapsella on, transsukupuolisuuden saaminen pois mielisairauksien luokituksesta ja murrosikää siirtävän blokkerihoidon helpompi saatavuus. Myös hormoonien saaminen siinä tahdissa, kun murrosikä luonnollisestikin tulisi, olisi merkittävä parannus transnuorten elämänlaadussa. Laitan näihin kohtiin perustelun tämän tekstin loppupuolelle.

Alaikäisten sukupuolielinten kosmeettisen kirurgian kieltäminen.
Kaikki translasten vanhemmat ja asiantuntijat joita tunnen, suhtautuvat jyrkän kielteisesti ala-ikäisten kirurgisiin toimenpiteisiin. Suomessa pienille intersukupuolisille vauvoille,joiden sukupuolielimet eivät ole selkeäsi kummankaan sukupuolen, tehdään täysin toimivien sukupuolielinten leikkauksia täysin kosmeettisista syistä. Monet vanhemmat jopa painostetaan leikkauksiin tai vähintäänkin heille ei kerrota riittävästi informaatiota leikkausten seurauksista. Leikkaus voi vaurioittaa lapsen tuntohermoja pysyvästi tai vanhemmat arpovat lapsen sukupuolen väärin ja myöhempi korjausleikkaus muuttuu mahdottomaksi. Osa intersukupuolisista aikuisista, joille ei ole tehty lapsena sukupuolielinten leikkausta, ovat täysin tyytyväisiä itseensä, sen sijaan osa vauvana leikatuista aikuisista on todella pahoillaan korjaamattomista vahingoista sukupuolielimissään. Vain pelkästään se, että pieni vauva altistetaan vakaville komplikaatioille, kivulle ja erolle vanhemmistaan, on minusta jo lastensuojelullisesti vakava asia.

Transukupuolisuuden yleisyys.
Transsukupuolisuus ei ole harvinainen asia. On totta, että se ei ole kovinkaan näkyvä asia, mutta se ei tee sitä harvinaiseksi. Noin puoliprosenttia väestöstä kokee tavallisesta poikkeavasti sukupuolensa. Lapset eivät useinkaan ymmärrä sukupuoli-identiteettiään kovin nuorena, mutta on lapsia, jotka löytävät identiteettinsä jo alle kolmen vuoden vanhoina. Toisinaan oivaltamiseen menee melkein ihmisikä. Sillä, missä iässä ihminen löytää sukupuoli-identiteettinsä, ei ole tekemistä sen kanssa, kuinka totta hänen identiteettinsä on. Lähtökohtaisesti se on aina totta. Jos lapsen sanomiseen suhtaudutaan vain "vaiheena", hän saattaa kokea, että hänen sukupuoli-identiteettinsä ei ole hyväksyttävää ja hän saattaa piilottaa itsensä itseltäänkin jopa vuosikymmeniksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asia ei aiheuttaisi ongelmia. Useat ihmiset ovat kuvanneet tilaa "elämiseksi, jossa ei elä ihan oikeasti" tai "kokoaikaiseksi roolin näyttelemiseksi" ja kukapa haluaisi lapselleen tällaisen elämän?

Transsukupuolisuuden arjen haasteet ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen tärkeys.
Lapsilla, joilla on sosiaalisesta roolistaan poikkeava sukupuoli-identiteetti, on erilaisia psyykkisiä ongelmia; näitä voivat olla esimerkiksi empatiakyvyn puute, sosiaaliset vaikeudet, yksinäisyys, ahdistus, perusteeton ulkopuolisuuden tai vierauden tunne, itsensä satuttamisen tarve, itsetuhoiset ajatukset, keskittymishäiriö, oppimisen häiriöt tai jopa vakava masennus. Kun lapsi saa transitioitua sosiaalisesti eli elää oikeaksi tuntemassaan sukupuolessa, nämä sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat voivat hävitä nopeassakin aikataulussa; tiedän jopa vaikeita kehityshäiriödiagnooseja purettaneen lapsen transitioiduttua. Osa haastavasti käyttäytyvistä lapsista siis voivat olla transsukupuolisia ja ongelmavyyhti purkautuisi nopeammin, jos esimerkiksi lastenpsykiatrisilla poliklinikoilla ongelmaisen lapsen kutsuminen tytöksi tai pojaksi lopetettaisiin ja aloitettaisiin lapsen kuunteleminen ja kuulostelu. Jos lasta on polilla jo sanonut reippaaksi pojaksi tai kivaksi pikkuneidiksi, hänen on hyvin paljon vaikeampi löytää sisältään sanoja, joita ei vastaavanlaisessa tilanteessa oleva aikuinenkaan helposti löydä. Tämä on se syy, miksi sukupuolineutraali suhtautuminen lapsiin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessakin on tärkeää. Sen sijaan vanhemmat tuntevat usein lapsensa parhaiten ja kotona sukupuolineutraali kasvatus ei ole perusteltua, ellei lapsi ole sukupuolineutraali itse tai vanhempien tahto on kasvattaa lapsensa sukupuolineutraalisti. Itse kasvatan tai olen kasvattanut seitsemän lasta, joista jokainen saa omanlaisensa kasvatuksen, jolla ei ole tekemistä lapsen housujen sisällön kanssa, vaan on aina lapsen identiteetin mukainen. Joitain lapsiani sanon tytöiksi, joitain pojiksi, joitain vain muruiksi aivan sen mukaan, minkä intuitiivisesti tunnen olevan oikein.

Sosiaaliturvatunnuksen vaihtamisen mahdollisuus vanhempien ilmoituksella.
Tämä olisi kaikkein suurin ja tärkein elämänlaadullinen parannus translapsille ja -nuorille. Uusien tutkimusten siivittämänä yhä useammat transsukupuoliset lapset saavat elää sosiaalisesti transitioituneina ja välttävät näin mielenterveysongelmat, mutta väärä sosiaaliturvatunnuksen loppuosa estää heitä käyttämästä bussikorttia, kirjaston kassapalveluita (paitsi pääkaupunkiseudulla) ja matkustamasta ulkomaille. Lisäksi esimerkiksi peruskoulussa nämä lapset ovat opettajien hyväntahtoisuuden ja asiantuntemuksen varassa. Identiteetin mukainen sosiaaliturvatunnuksen loppuosa varmistaa lapsen neutraalin kohtelun kodin ulkopuolella.

Nimenvaihto mahdollisuus sen sukupuoliseksi nimeksi, jonka identiteetti lapsella on.
Nythän jo lapselle voi vaihtaa sukupuolineutraaliksi luokitellun nimen ja nähdäkseni tämä muutos ei olisi keneltäkään pois, mutta voisi olla lapselle maailman avaava asia.

Transsukupuolisuuden saaminen pois mielisairauksien luokituksesta.
Transsukupuolisuus on poistumassa WHO:n mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä. Tämä tulisi tehdä nopealla aikataululla Suomessakin. Toki transihmiset tarvitsevat edelleen diagnoosin avuksi sukupuolen korjaukseen, mutta nöyryyttävät psykiatriset tutkimukset ovat kalliita ja turhia. Suomessa on olemassa vain kaksi transpoliklinikkaa aikuisille ja kaksi nuorille. Näillä poliklinikoilla on täysi monopoli ja hoitoa yksityiseltä puolelta inhimillisemmällä otteella haluavan on lähdettävä hoitoon esimerkiksi Viroon, Saksaan tai Belgiaan.

Murrosikää siirtävän blokkerihoidon helpompi saatavuus.
Nykyään joillakin lapsilla alkaa murrosikä jo kahdeksan vuotiaana, mutta transpoliklinikoilta murrosikää siirtävää blokkerihoitoa annetaan vasta 16vuotiaana. Joillakin lapsilla on siis ollut murrosikä jo kahdeksan vuotta ennen tätä ja he ovat fyysisesti täysin valmiita. Tällöin blokkerihoidolla ei ole enää mitään vaikutusta. Lukuisissa muissa länsimaissa blokkerihoito aloitetaan heti, kun siitä alkaa olla hyötyä. (Suomessakin näin toimitaan, jos lapselle tulee varhainen murrosikä ja hän EI ole transsukupuolinen, sillä blokkerihoidolla ei ole todettu merkittäviä sivuvaikutuksia.) Blokkerihoidon varhaisella aloittamisella ehkäistään monia kirurgisia toimenpiteitä, transtyttöjen äänen peruuttamatonta muuttumista, sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia, sekä kehodysforiaa, joka voi murrosiässä johtaa jopa nuoren itsemurhaan. Blokkerihoito on erittäin kustannustehokas tapa ennaltaehkäistä vakavia mielenterveyden ongelmia ja syrjäytymistä.

Myös hormoonien saaminen siinä tahdissa, kun murrosikä luonnollisestikin tulisi tai korkeintaa pienellä viiveellä.
Jokainen joka muistaa oman nuoruutensa, voi varmasti päätellä itse, miten oikean murrosiän oikea-aikainen tuleminen, ehkäisee monenlaisia sosiaalisia ongelmia. Esimerkiksi Australiassa hormonihoidon voi saada suoraan terveyskeskuslääkäriltä ja ongelmia on syntynyt paljon vähemmän kuin Suomen systeemissä.

Yhteenvetona voisi todeta, että jos yhden nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä 1,2 miljoonaa, hoitamalla asia helposti ja kevyesti mallilla, jossa lasta ja nuorta ei nöyryytetä, vaan häntä hoidetaan saatujen hyvien hoitotulosten ja uusimpien tutkimustulosten mukaisesti, säästetään myös muuta, kuin pitkän ja turhan tutkimusprosessin aiheuttamat kulut. Suomessa on noin 5000 alaikäistä lasta, joiden aivojen sukupuoli ei ole samassa linjassa sosiaaliturvatunnuksen kanssa. Tämä on valtava määrä lapsia, joiden potentiaalista toimivan kansalaisyhteiskunnan jäseninä ainakin osa hukataan, tekemällä heistä kummajaisia. Jos hoitoa olisi, se säästäisi valtavasti kustannuksia ja hoito ei olisi keneltäkään pois. Nyt haaskaamme valtavia summia rahaa lasten ja nuorten hoitoon, joka olisi halvempaa ja inhimillisempää toteuttaa esimerkiksi perusterveydenhuollon puolella.

Suomen hoitokäytännöissä on vallalla käytäntö, jossa on hyväksyttävämpää antaa nuorelle psyykelääkkeitä, kun uskoa hänen sukupuoli-identiteettinsä itsetuntemusta ja antaa tähän hoitoa, joka iskisi nuoren sukupuoliristiriidasta aiheutuvan surun syyhyn. Suomalainen käytäntö, jossa annetaan nuoren mielummin tappaa itsensä, kuin annetaan hänen muuttua sellaiseksi, että hänen elämänsä olisi hänen itsensäkin mielestä elämisen arvoista, on auttamatta vanhanaikainen, se on inhimillisesti katsoen julma ja taloudellisesti katsoen tehoton ja kallis.

Suomenmallin nuoren hoidon prosessikaavio on kallis, nöyryyttävä ja tehoton:




Niin kuin kehityspsykologi Diane Ehrensaft on viisaasti sanonut: 
"On yksi tapa toimia, joka aina on oikea: kuuntele tarkasti lastasi."

4 kommenttia:

  1. Ihana ja vahva teksti ja niin totta!

    Ehdotan, että tuon 0,5% väestöosuuden Suomessa ja samalla koko maailmassa voisi joille kuille tarjota selvennyksenä muodossa:
    Yksi joka kahdesta sadasta maailman ihmisestä.
    Sosiaaliturvatunnuksesta muuten käytetään nykyään nimeä henkilötunnus.

    T. Tuija Vanamo (fb)

    VastaaPoista
  2. Omille vanhemmilleni oli iso ongelma se, että olin tyttö, enkä poika. Se ei estänyt äitiäni leipomasta minusta poikaa kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Jos hänellä olisi ollut edes osa noista em. keinosta käytössä, niitä olisi käytetty. Näinkin voi olla. Miellyttämisenhalusta tai sen kokeilemisesta yhtenä keinonani, jossain vaiheessa sitä "koko lapsuuden ja nuoruuden jatkuneessa prosessia", olisin erittäin todennäköisesti sanonut mitä sattuu. Tietäen miten hirviömäisiä ihmiset voivat olla typeryyttään ja todella patologisena sokeutena... en oikein tiedä, mitä ajatella. Olen tuntenut yhden päiväkoti-ikäisen, joka tuli tarhaan siskonsa vaatteissa ja joka aamu ilmoitti olevansa tyttö, se oli vanhemmille ok. Siis jo 80-luvulla ja tarhassa asiaan suhtauduttiin neutraalisti. "Poikaa" ei kiusattu, mikä oli kiva. Luultavasti toiset ottivat sen lähinnä leikkinä. Noin selkeissä tapauksissa varmaan kaikki em. asiat voisivat olla paikallaan. Mene ja tiedä. Ihan ensin kuitenkin olisi purkaa sosiaalisia normeja ja kertoa näille lapsille ja nuorille, että ovat hyväksyttyjä sellaisenaan. Ilman hyväksyntää ei ole "mitään" eikä "ketään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi tulisi aina kasvattaa hänen sukupuolikokemustaan kuunnellen. Jos hän tuntee itsensä tytöksi, häntä tulisi kuunnella. Jos hän tuntee itsensä pojaksi, häntä tulisi kuunnella. Jos hänen sukupuolikokemuksensa vaihtelee tai sitä ei esimerkiksi ole, häntä tulisi kuunnella. Sukupuolisensitiivinen ei tarkoita sitä, että ihmiset eivät saisi olla omia sukupuoliaan. Vanhempasi varmaan yrittivät kasvattaa sinua sukupuolineutraalisti ja se satutti sinua(voin myös olla väärässä). Jos ihminen on jotain sukupuolta; sinun tapauksessasi tyttö, hänen tulisi saada tukea tyttönä olemiseen. Jos olisit ollut muunsukupuolinen, olisit varmaan ollut tyytyväinen sukupuolineutraalisti kasvatettuna ja sama, jos olisit ollut poika; poikana kasvatettuna. Osa vanhemmista uskoo, että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio tai että varminta on kasvattaa lapsi sukupuolineutraalisti. Tämä ei pidä paikkaansa. Todennäköisimmin lapsi on sitä sukupuolta, mikä hänelle arvattiin jo synnytyslaitoksella ja lapsen kasvattaminen onkin varminta aloittaa siitä. Jos hän kuitenkin sitten ilmaisee myöhemmin, että kätilö ja vanhemmat menivät vikaan arvauksessaan, kasvatuksen suuntaa kannattaa muuttaa, niin lapsi siten saavuttaa täyden potentiaalinsa ja tulee onnelliseksi. Aivan kuten sinun kokemuksesi "pojasta" mekossa osoitti, ne lapset jotka saavat olla omia itsejään, ovat usein yhtä onnellisia kuin muutkin lapset. Muut lapset eivät syrji heitä sen enempää, kun sitä tapahtuisi muutenkaan, elleivät aikuiset opeta heitä tekemään niin.

      Poista
    2. Musta tuntuu, että sivuutit mun pointin.

      Minua ei kasvatettu sukupuolineutraalisti, koska tiedän, miten eriarvoisessa asemassa olin sisariini nähden tässä asiassa.

      Poista