torstai 13. huhtikuuta 2017

Tänne varamme valuvat


Uusimaassa 13.4.2017 julkaistu kirjoitukseni.

Hannu Ikonen kysyi maanantain lehdessä, minne vauraus valuu. Aihe on lempi aiheitani ja siksi päätin välittömästi kirjoittaa vastineen. Valuma teoriassa on kyse niin sanotusta Trickle Down-efektistä, jonka keksi Amerikkalainen intiaanitaustainen koomikko Will Rogers noin 100-vuotta sitten laman kourissa vääntelehtivässä Amerikassa pilkatessaan epäsuosioon joutunutta presidentti Hooveria. Rogers pilkkasi Hooveria sanomalla, että Hooverin ajatus oli kerryttää raha yhteiskunnan huipulle valmiiksi rikkaille ihmisille ja yrityksille, josta se kyllä valuisi Hooverin mukaan köyhille. Oletusten vastaisesti  Trickle Down-vitsistä tuli Reaganin presidenttikaudella vakavasti otettu termi, jolla oikeutettiin omaisuuden kerryttäminen rikkaimmalle yhteiskuntaluokalle.

Jo 1776 kuuluisa taloustieteilijä Adam Smith kirjoitti teoksessaan ”Kansojen varallisuus”, että varakkaat kyllä pitävät huolen omista eduistaan rahoittamalla politiikkaa. Smithin mukaan heidän ajatuksensa oli: ”Kaikki meille itsellemme, eikä mitään muille ihmisille.” Valitettavasti Suomessakin tällä hetkellä vallitsevan Trickle Down-ajattelun suomenkielisen vastineen eli kilpailukykyloikan taustalla on aivan sama Smithin kuvaama eliitin ajatuspolku.

Jo aikoinaan Yhdysvaltoja perustettaessa, oltiin huolissaan siitä, että rikas vähemmistö ei vain jäisi köyhän enemmistön jalkoihin ja juuri siksi Yhdysvaltojen valtionmuoto perustettiin sellaiseksi, että demokratiaa ei ole liikaa. Aristoteles pohti jo omana aikanaan aivan samaa ongelmaa, mutta hänen ratkaisunsa asiaan oli aivan päin vastainen; kun yhteiskunnasta tulisi hyvinvointivaltio, liika demokratia ei olisi ongelma.

Kumpi tapa ajatella demokratian ongelmasta sopisi paremmin Suomeen? Aikaisemmin Suomi oli tiukasti Aristoteleen viitoittamalla tiellä, mutta viimeistään Jan Vapaavuoren 60 000€ hintainen voitto Helsingin pormestarin paikasta todistaa sen, että Amerikkalainen ”demokratia” on rantautumassa meillekin. Ihmiset uskovat niin tiukasti ajatukseen varakkaiden paremmasta moraalista ja kyvykkyydestä hoitaa virkoja, että he antavat yhä uudestaan äänensä poliittisille puolueille, jotka kerta toisensa jälkeen rikkovat vaalilupauksensa törkeästi. He antavat äänensä komeimmalle mainokselle, ymmärtämättä seurauksia. Kovasta leikkauspolitiikasta päätellen valitettavasti näyttää pahasti siltä, että me emme ole matkalla takaisin kohti hyvinvointivaltiota, vaan syöksymme kohti Amerikkalaistyyppistä yhteiskuntaa, jossa raha ja poliittinen valta kertyy yhä tiukemmin yhä pienemmän porukan haltuun, josta se ei todellakaan valu kiertoon yhteiskuntaan.  Tämä Trickle Down-vitsi, jota meillä Suomessa kutsutaan kilpailukykyloikaksi, on nykyajan versio Keisarin uusista vaatteista, jonka tolkun ihmiset uskovat, vaikka pitäisi olla aivan päivän selvää, että leikkaamalla hyvinvointipalveluista, hyvinvointivaltiota ei pelasteta.

Jokin aika sitten sosiaalisessa mediassa kiersi meemi, joka meni vapaasti suomennettuna kutakuinkin näin: Tee tänään jotain, josta tulevaisuuden sinä olisi kiitollinen. Se ”jotain” voisi olla demokratian puolesta aktivoituminen. Jos kansalaisten kunnollista reagointia ei tapahdu, jos annamme poliittisen eliitin leikata sieltä täältä ja ajaa meidät yhä tiukemmin eriarvoistumisen tielle, mitä muuta me voimme odottaa, kuin lisää samanlaista politiikkaa?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti