Jos äänestät minua kuntavaaleissa, lupaan yrittää kaikin voimini nostaa Porvoon kunnallisveroprosenttia.
Jos kuntamme talous horjuu niin paljon, että meillä ei ole varaa kouluihin, joissa on turvallinen sisäilma ja erinomainen koulutus koulussa, joka sijaitsee inhimillisen matkan päässä koululaisista, kunnallisveroprosenttia on nostettava sen verran, että meillä on varaa.
Jos meillä on kunnassa köyhiä lapsia, joita meillä ei ole varaa auttaa, miksi ihmeessä pidämme kukkaronnyörejämme tiukalla. Tottakai me joilla on, autamme niitä joilla ei ole.
Inhimillisyys tai oikeudenmukaisuus
tuntuvat vetoavan kansaan sosiaalisessa mediassa, mutta suomalaisessa
politiikassa se ei vielä kelpaa perusteluiksi juuri mihinkään; ehkä
vanhustenhuoltoon juuri ja juuri, mutta muuten noilla sanoilla perustelevalla
tuntuu olevan ”rahasta mitään ymmärtämättömän vasemmiston”-leima otsassaan.
Tämän vuoksi otan tähän lasten asioita pohtivan blogikirjoituksen johtavaksi
ajatukseksi talousnäkökulman, en oikeudenmukaisuutta vaikka se olisi paljon loogisempaa. Haluan todistaa teille, miten ihmimillisin vaihtoehto voi olla myös taloudellisin ratkaisu.
Kävin itse peruskouluni 21 oppilaan
kokeiluluokassa, jossa oli noin puolet erityisoppilaita ja puolet meitä
tasapainottavia oppilaita. Meistä tasapainottavista oppilaista tuli aikuisena
hoitajia, opettajia tai syrjäytyneitä. Erityisoppilaista melkein kaikki syrjäytyivät ja vain muutama selvisi työelämään. Osa heistä on nyt päihdekoukussa ja osa on
kuollut. Kaikki tarinat eivät päättyneet huonosti, vaikka noin neljäsosa
luokasta haisteli liimaa ja lähes kaikki käyttivät alaikäisenä alkoholia.
Luokassa kiusattiin herkimpiä paljon ja rajusti. Koulussa esiintyi jopa
seksuaalista häirintää. Opettajat ummistivat siltä silmänsä tai syyttivät tyttöjä keikistelystä. Ostin niin tiukat housut, että niitä ei saanut vedettyä alas poikajoukonkaan voimin ja opin puolustautumaan.
Riipaisevia tarinoita toisensa perään ja
yhteiskunnalle lopulta hyvin kallis kokeilu. Kuinka paljon tulee maksamaan
tämän tuottamattoman puolikkaan koululuokan elättäminen koko aikuisuuden ajan?
Kuinka paljon maksaa, kun osan lapset ovat nyt sijoitettuna kotien ulkopuolelle? Kuinka
paljon tulee maksamaan sitä seuraava sukupolvi? Miten suhteellisesti pienin
kustannuksin tämän kustannuspuun olisi voinut katkaista tavallisessa
etelä-suomalaisessa lähiössä 80-luvun lopulla? Kuinka monta taimea puu on
ehtinytkään siementää ja kuinka monta puuta jätettiin niinä vuosina
katkaisematta, kun poliittisesti Suomi eli juppiutumisen parasta kultakautta.
Saatika sitten hieman myöhemmin laman aikaan? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat
kulkeneet mukanani koko aikuiselämäni. Koska menneisyydelle ei jälkikäteen voi
mitään, keskityn pohtimaan tulevaisuutta. Mitä voimme tehdä, näiden helposti
versovien kustannuspuiden katkaisemiseksi tulevaisuudessa?
Perinteisesti
syrjäytymisen ehkäisyä tärkeämpää on ollut talouden kasvun tukeminen. Tämä ei
kuitenkaan selitä sitä, miksi talous tietyn pisteen jälkeen ei hyödy, vaikka
infrastruktuuri olisi modernia ja innovaatioita tehtäisiin. Myöskään keksinnöt
eivät kanna kuin hetken, jonka jälkeen niidenkin kapasiteetti on käytetty
loppuun. Innovaatioita voi toki teki tehdä loputtomasti, mutta niiden varaan on
vaarallista jäädä kokonaan kellumaan. Se mikä selittää joidenkin valtioiden
talouksien hyvinvoinnin ja toisien degeneraation, ei ole selitettävissä
ilman inhimillisen pääoman termiä.
Inhimilliseen pääomaan eli ihmisten tietoihin ja taitoihin satsatut investoinnit
eivät vaimene, kuten fyysisen pääoman koneet ja keksinnöt; vaan inhimillisen
pääoman lisääminen varmistaa ja jopa tuottaa pysyvää talouden kasvua. (Kajanoja
2005, 237.) Inhimillinen näkökulma syrjäytymisen ehkäisemiseksi on siis
taloudellisesti hyödyllisempää kuin pelkkä fyysinen näkökulma.
Yksi inhimillisen pääoman kasvattamisen helpoimmista keinoista, on satsata lasten koulutukseen ja terveenä pysymiseen. Minä olen valmis maksamaan tästä kunnallisverotuksessa. Luulen, että aika moni muukin.
Terveyden
ja hyvinvoinninlaitoksen 2012 julkaistun raportin mukaan vanhempien
sosioekonominen tilanne vaikuttaa lapsiin monella tapaa. Varsinkin
toimeentulotukiasiakkuus näyttäisi periytyvän vanhemmilta lapsille niin, että
mitä kauemmin vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea, sitä varmemmin heidän
lapsensa tarvitsivat toimeentulotukea. Jos vanhemmat olivat saaneet yhteensä
yli 92 kuukautta toimeentulotukea, heidän lapsistaan jo yli 70% oli joutunut
turvautumaan tähän äärimmäiseen tuen muotoon. (Gissler ym.
2012 ks. Myrskylä 2011.) Toimeentulotuki on siksi keskeinen mittari, koska se
arvotetaan nöyryyttivämmäksi tueksi. Niin sanotuksi viimeiseksi
oljenkorreksi, jonka hakeminen kertoo varmiten köyhyydestä.
Vaikka Kela maksaakin nykyään toimeentulotuen, onko meillä varaa maksaa muita kustannuksia köyhyyden periytymisestä seuraavalle sukupolvelle? Minä olisin valmis maksamaan hieman isompaa kunnallisveroa, jotta voisimme olla ensimmäinen kunta Suomessa, jossa ei esiinny lapsiköyhyyttä ollenkaan.
Koska
inhimillinen pääoma on niin periytyvää ja koska sen puuttuminen on taloudellisesti merkittävä riski, on kansantaloudelle hyvin vaarallista antaa
ihmisten syrjäytyä. Lasten ongelmien varhainen
hoitaminen on taloudellisesti hyvin kannattava investointi. Suomen
universaalinen sosiaalipolitiikka on tähän asti pyrkinyt pitämään kaikista
huolta ja siihen kuuluu olennaisesti ajatus siitä, että kansalaisten
samanlainen kohtelu tuottaa lopputuloksena tasa-arvoa. Tasa-arvo itsessään taas tuottaa hyvinvointia. Jos nyt leikkaamme
koulutuksesta, emme hoida koulujamme terveiksi, emmekä satsaa voimakkaasti
lapsiköyhyyden kitkemiseen ja syrjäytymisen estämiseen, lopputuloksena ei ole
tasa-arvoinen Porvoo. Varallisuus ei tule valumaan alaspäin rikkailta köyhille
(Keller 2015). Se on vanha vitsi ja on ollut surullista huomata, miten vanha
vitsi toimii toisinaan totisena perusteluna suomalaisessakin politiikassa.
Jos olet siis valmis maksamaan lisää veroja, äänestä minua.
Lupaan olla kaikille kunnan päättäjille loputtomana piikkinä lihassa, kunnes jokainen pieni ja isompikin koululaisemme käy tervettä ja laadukasta koulua, eikä yhdenkään heistä tarvitse jäädä luokkakaverin syntymäpäiviltä pois, koska hänellä ei ole varaa syntymäpäivälahjaan.
Niin ja minulla on ollut tapana pitää lupaukseni.
Näitä lueskelin tällä kertaa kirjoittamisen lomassa:
Gissler,
Mika & Merikukka, Marko & Paananen, Reija & Ristikari, Tiina &
Rämö, Antti (2012) Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti
1987-tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kajanoja, Jouko (2005) Hyvä lapsuus – avain menestyvään
kansantalouteen? Teoksessa Pentti Takala (toim.) Onko meillä malttia sijoittaa lapsiin?
Helsinki. Kelan tutkimusosasto, 234-244.
Keller, Jared (2015) The IMF confirms that ”Trickle-Down”
economics is, indeed, a joke. Pacific Standard. 18.7.2015 https://psmag.com/the-imf-confirms-that-trickle-down-economics-is-indeed-a-joke-207d7ca469b#.sbvqttpbg
Haettu 3.3.2017
Myrskylä, Pekka (2011) Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun
ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. 12/2011. http://tem.fi/documents/1410877/3346190/Nuoret+ty%C3%B6markkinoiden+ja+opiskelun+ulkopuolella+17032011.pdf
Haettu 3.3.2017
Porvoon kaupunki
Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 http://www.porvoo.fi/library/files/5805d07ded6b97ab1b02d510/161018_Kaupunginjohtajan_esitys__TA2017_KJ_18_10_2016.pdf Haettu 3.3.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti