Jos äänestät minua kuntavaaleissa, lupaan...

Jos äänestät minua kuntavaaleissa, lupaan yrittää kaikin voimini nostaa Porvoon kunnallisveroprosenttia.

Jos kuntamme talous horjuu niin paljon, että meillä ei ole varaa kouluihin, joissa on turvallinen sisäilma ja erinomainen koulutus koulussa, joka sijaitsee inhimillisen matkan päässä koululaisista, kunnallisveroprosenttia on nostettava sen verran, että meillä on varaa.

Jos meillä on kunnassa köyhiä lapsia, joita meillä ei ole varaa auttaa, miksi ihmeessä pidämme kukkaronnyörejämme tiukalla. Tottakai me joilla on, autamme niitä joilla ei ole.

Inhimillisyys tai oikeudenmukaisuus tuntuvat vetoavan kansaan sosiaalisessa mediassa, mutta suomalaisessa politiikassa se ei vielä kelpaa perusteluiksi juuri mihinkään; ehkä vanhustenhuoltoon juuri ja juuri, mutta muuten noilla sanoilla perustelevalla tuntuu olevan ”rahasta mitään ymmärtämättömän vasemmiston”-leima otsassaan. Tämän vuoksi otan tähän lasten asioita pohtivan blogikirjoituksen johtavaksi ajatukseksi talousnäkökulman, en oikeudenmukaisuutta vaikka se olisi paljon loogisempaa. Haluan todistaa teille, miten ihmimillisin vaihtoehto voi olla myös taloudellisin ratkaisu.

Kävin itse peruskouluni 21 oppilaan kokeiluluokassa, jossa oli noin puolet erityisoppilaita ja puolet meitä tasapainottavia oppilaita. Meistä tasapainottavista oppilaista tuli aikuisena hoitajia, opettajia tai syrjäytyneitä. Erityisoppilaista melkein kaikki syrjäytyivät ja vain muutama selvisi työelämään.  Osa heistä on nyt päihdekoukussa ja osa on kuollut.  Kaikki tarinat eivät päättyneet huonosti, vaikka noin neljäsosa luokasta haisteli liimaa ja lähes kaikki käyttivät alaikäisenä alkoholia. Luokassa kiusattiin herkimpiä paljon ja rajusti. Koulussa esiintyi jopa seksuaalista häirintää. Opettajat ummistivat siltä silmänsä tai syyttivät tyttöjä keikistelystä. Ostin niin tiukat housut, että niitä ei saanut vedettyä alas poikajoukonkaan voimin ja opin puolustautumaan.

Riipaisevia tarinoita toisensa perään ja yhteiskunnalle lopulta hyvin kallis kokeilu. Kuinka paljon tulee maksamaan tämän tuottamattoman puolikkaan koululuokan elättäminen koko aikuisuuden ajan? Kuinka paljon maksaa, kun osan lapset ovat nyt sijoitettuna kotien ulkopuolelle? Kuinka paljon tulee maksamaan sitä seuraava sukupolvi? Miten suhteellisesti pienin kustannuksin tämän kustannuspuun olisi voinut katkaista tavallisessa etelä-suomalaisessa lähiössä 80-luvun lopulla? Kuinka monta taimea puu on ehtinytkään siementää ja kuinka monta puuta jätettiin niinä vuosina katkaisematta, kun poliittisesti Suomi eli juppiutumisen parasta kultakautta. Saatika sitten hieman myöhemmin laman aikaan? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat kulkeneet mukanani koko aikuiselämäni. Koska menneisyydelle ei jälkikäteen voi mitään, keskityn pohtimaan tulevaisuutta. Mitä voimme tehdä, näiden helposti versovien kustannuspuiden katkaisemiseksi tulevaisuudessa?

Perinteisesti syrjäytymisen ehkäisyä tärkeämpää on ollut talouden kasvun tukeminen. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi talous tietyn pisteen jälkeen ei hyödy, vaikka infrastruktuuri olisi modernia ja innovaatioita tehtäisiin. Myöskään keksinnöt eivät kanna kuin hetken, jonka jälkeen niidenkin kapasiteetti on käytetty loppuun. Innovaatioita voi toki teki tehdä loputtomasti, mutta niiden varaan on vaarallista jäädä kokonaan kellumaan. Se mikä selittää joidenkin valtioiden talouksien hyvinvoinnin ja toisien degeneraation, ei ole selitettävissä ilman  inhimillisen pääoman termiä. Inhimilliseen pääomaan eli ihmisten tietoihin ja taitoihin satsatut investoinnit eivät vaimene, kuten fyysisen pääoman koneet ja keksinnöt; vaan inhimillisen pääoman lisääminen varmistaa ja jopa tuottaa pysyvää talouden kasvua. (Kajanoja 2005, 237.) Inhimillinen näkökulma syrjäytymisen ehkäisemiseksi on siis taloudellisesti hyödyllisempää kuin pelkkä fyysinen näkökulma.

Yksi inhimillisen pääoman kasvattamisen helpoimmista keinoista, on satsata lasten koulutukseen ja terveenä pysymiseen. Minä olen valmis maksamaan tästä kunnallisverotuksessa. Luulen, että aika moni muukin.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen 2012 julkaistun raportin mukaan vanhempien sosioekonominen tilanne vaikuttaa lapsiin monella tapaa. Varsinkin toimeentulotukiasiakkuus näyttäisi periytyvän vanhemmilta lapsille niin, että mitä kauemmin vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea, sitä varmemmin heidän lapsensa tarvitsivat toimeentulotukea. Jos vanhemmat olivat saaneet yhteensä yli 92 kuukautta toimeentulotukea, heidän lapsistaan jo yli 70% oli joutunut turvautumaan tähän äärimmäiseen tuen muotoon. (Gissler ym. 2012 ks. Myrskylä 2011.) Toimeentulotuki on siksi keskeinen mittari, koska se arvotetaan nöyryyttivämmäksi tueksi. Niin sanotuksi viimeiseksi oljenkorreksi, jonka hakeminen kertoo varmiten köyhyydestä.

Vaikka Kela maksaakin nykyään toimeentulotuen, onko meillä varaa maksaa muita kustannuksia köyhyyden periytymisestä seuraavalle sukupolvelle? Minä olisin valmis maksamaan hieman isompaa kunnallisveroa, jotta voisimme olla ensimmäinen kunta Suomessa, jossa ei esiinny lapsiköyhyyttä ollenkaan. 

Koska inhimillinen pääoma on niin periytyvää ja koska sen puuttuminen on taloudellisesti merkittävä riski, on kansantaloudelle hyvin vaarallista antaa ihmisten syrjäytyä. Lasten ongelmien varhainen hoitaminen on taloudellisesti hyvin kannattava investointi. Suomen universaalinen sosiaalipolitiikka on tähän asti pyrkinyt pitämään kaikista huolta ja siihen kuuluu olennaisesti ajatus siitä, että kansalaisten samanlainen kohtelu tuottaa lopputuloksena tasa-arvoa. Tasa-arvo itsessään taas tuottaa hyvinvointia. Jos nyt leikkaamme koulutuksesta, emme hoida koulujamme terveiksi, emmekä satsaa voimakkaasti lapsiköyhyyden kitkemiseen ja syrjäytymisen estämiseen, lopputuloksena ei ole tasa-arvoinen Porvoo. Varallisuus ei tule valumaan alaspäin rikkailta köyhille (Keller 2015). Se on vanha vitsi ja on ollut surullista huomata, miten vanha vitsi toimii toisinaan totisena perusteluna suomalaisessakin politiikassa.

Jos olet siis valmis maksamaan lisää veroja, äänestä minua. 

Lupaan olla kaikille kunnan päättäjille loputtomana piikkinä lihassa, kunnes jokainen pieni ja isompikin koululaisemme käy tervettä ja laadukasta koulua, eikä yhdenkään heistä tarvitse jäädä luokkakaverin syntymäpäiviltä pois, koska hänellä ei ole varaa syntymäpäivälahjaan. 

Niin ja minulla on ollut tapana pitää lupaukseni.

Kuva: Aatu Aapalahti 

Minä miettimässä sosiaalipolitiikkaa ja siirtämässä inhimillistä pääomaa 

pikkuihmiselle, joka siis pelaa vieressäni  ekapeliä.

Näitä lueskelin tällä kertaa kirjoittamisen lomassa:

Gissler, Mika & Merikukka, Marko & Paananen, Reija & Ristikari, Tiina & Rämö, Antti (2012) Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987-tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kajanoja, Jouko (2005) Hyvä lapsuus – avain menestyvään kansantalouteen? Teoksessa Pentti Takala (toim.) Onko meillä malttia sijoittaa lapsiin? Helsinki. Kelan tutkimusosasto, 234-244.

Keller, Jared (2015) The IMF confirms that ”Trickle-Down” economics is, indeed, a joke. Pacific Standard. 18.7.2015 https://psmag.com/the-imf-confirms-that-trickle-down-economics-is-indeed-a-joke-207d7ca469b#.sbvqttpbg Haettu 3.3.2017

Myrskylä, Pekka (2011) Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. 12/2011. http://tem.fi/documents/1410877/3346190/Nuoret+ty%C3%B6markkinoiden+ja+opiskelun+ulkopuolella+17032011.pdf Haettu 3.3.2017

Porvoon kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 http://www.porvoo.fi/library/files/5805d07ded6b97ab1b02d510/161018_Kaupunginjohtajan_esitys__TA2017_KJ_18_10_2016.pdf Haettu 3.3.2017