perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mikä on maailman onnellisin valtio ja miten he sen tekivät?


Kävin Uudenmaan Vihreiden hallituksen kokouksen jälkeen puoluetoimiston viereisessä kuppilassa mielenkiintoisen keskustelun siitä, mitä meidän pitäisi oikeastaan nyt tehdä. Koska olen viimeaikoina ollut kiinnostunut juuri siitä, mitä meidän oikeasti pitäisi tehdä, jos haluaisimme onnellisemman Suomen ilman, että kuormittaisimme maapalloa yhtään enempää, ajattelin kirjoittaa tännekin ylös asioita, jotka saattaisivat kiinnostaa keskustelukumppaneitteni lisäksi myös tämän blogin lukijoita.  

Tutkimusten mukaan ihmiset toivovat enemmän onnellisuutta, terveyttä ja rakkautta kuin rahaa. Ja mikä parasta; tällainen onni ei maksa mitään maapallolle! Ihminen ei tarvitse paljoa materiaa ollakseen onnellinen. On aivan käsittämätöntä, että tuotannon lisääminen luonnon kustannuksella on itseisarvo, vaikka meillä on täällä Pohjolassa kaikki hyvin näinkin. Meidän pitäisi vain jakaa nallekarkkimme hieman tasaisemmin. Meistä Suomalaisista vain kaikkein köyhin toimeentulotuella elävä osa väestöstä ei kuuluu maailman pahiten saastuttavan 20% joukkoon. Me olemme niin varakas kansa lähes kokonaisuudessaan, että meidän on vaikea ymmärtää, miten hyvin meillä oikeastaan asiat ovatkaan. Me emme tarvitse lisää rahaa tai tavaraa, me tarvitsemme lisää tasa-arvoa!

Koska bruttokansantuote ei ole enää kovinkaan käyttökelpoinen hyvinvoinnin mittari, maailmalla on kehitetty paljon parempiakin; brittiläisen ajatushautomon New Economics Foundationin kehittämä Happy Planet Index on näistä yksi arvostetuimmista. Se vertaa eri maiden väestön onnellisia elinvuosia ja ekologista jalan jälkeä toisiinsa. Indeksin perusteella maailman maat voidaan laittaa järjestykseen globaalihehtaariarvon avulla, joka saadaan, kun tyytyväisyys kerrotaan elinajanodotteella ja jaetaan ekologisella jalanjäljellä:

  Tyytyväisyys x eliniänodote
HPI= -----------------------------------------      
   ekologinen jalanjälki

Happy Planet Indexillä mitattuna Costa Rica on maailman onnellisin maa, vaikka se käyttää vain neljäsosan Yhdysvaltojen luonnonvarojen kulutuksesta per henkilö. Costa Ricalla elinajanodote on 78 vuotta, mikä on sekin suurempi, kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja samoissa, kuin suomalaisten miesten elinajanodote. Costa Ricalaiset ovat myös onnellisempia kuin monesti maailman onnellisimmaksi kansaksi tituleeratut Tanskalaiset. 

Miten ihmeessä Costa Rica pystyy tähän? 

Tämä on ollut mahdollista, koska he lopettivat armeijansa vuonna 1949 ja kaikki rahat, jotka olisivat menneet armeijan ylläpitämiseen, he laittoivat suoraan koulutukseen, terveydenhuoltoon ja eläkkeisiin. Aivan päin vastoin kuin Suomessa on viimeaikoina toimittu. Esimerkiksi vuonna 2012 Costa Ricalaiset investoivat suhteessa bruttokansantuotteeseen enemmän koulutukseen ja terveydenhuoltoon kuin Britannia. Myös sosiaaliset verkostot, perheet ja hyvät naapurussuhteet voivat hyvin maahan muodostuneessa korkean hyvinvoinnin kulttuurissa.

Costa Ricalaiset ovat maailman johtavassa asemassa myös luonnonsuojelun saralla. He käyttävät esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden myynnistä saatavat verovarat metsien suojeluun ja jo vuonna 2015 maa pystyi tuottamaan 99% sähköstään uusiutuvilla luonnonvaroilla. Hallitus jatkaa edelleen investointeja uusiutuvan energian tuotantoon. Costa Ricalla on myös tavoitteena olla hiilivapaa vuoteen 2021 mennessä. 

Meidän pitäisi ottaa oppia Costa Ricasta! Meidän täytyy kohtuullistaa omaa kuluttamistamme ja tehdä tästä suuntauksesta ”New black” uusille sukupolville. Suomen sijoitus tällä hetkellä Happy Planet Indexissä on vaivaiset 37. Mekin voisimme ihan helposti muuttaa suuntaa; hoitaa energiantuotannon turvallisesti, nostaa sosiaalista ja inhimillistä pääomaa ja suojella luontoa painokkaammin. Kyse on siitä, miten ihmiset äänestävät. Kyse on tahdosta.







Lähteeni:


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Pieni juttu useimmille, mutta iso juttu sukupuolivähemmistöille


Meillä on kotonakin ihan sama vessa perheemme kaikille sukupuolille. Niin varmasti teilläkin? Se ei olisi keneltäkään pois, jos myös jokaisesta oppilaitoksesta ja jokaisesta julkisesta rakennuksesta löytyisi ainakin yksi vessa, joka olisi sopiva kaikille sukupuolille. Sukupuolen mukaan rajatut vessat eivät ole ongelma meille, jotka olemme samaa mieltä kätilön kanssa sukupuolestamme, mutta se on toisinaan suuren suuri ongelma niille, jotka eivät ole. Näin kaikki voisivat käydä koulu-, opiskelu- ja työpäivän aikana vessassa ilman, että se olisi kenellekään kiusallista.

Toinen pikkujuttu, joka ei olisi keneltäkään pois; olisi mahdollisuus valita kirjastokorttiin naisen tai miehen sukupuolen sijasta "muu sukupuoli" tai "en halua kertoa". Helsingin Sanomat uutisoi taannoin, että ainakin Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastoissa tämä on ollut mahdollista jo viime kesästä lähtien, eikä siitä ole ollut haittaa kenellekään; sen sijaan iloa on ollut senkin edestä niille, jotka eivät näytä juridiselta sukupuoleltaan tai eivät tunne itseään kummaksikaan viralliseksi sukupuoleksi. Tämän jälkeen kirjaston tiskillekin olisi helppo mennä asioimaan ilman kiusallisia tilanteita. Porvoossahan translapsilla ja -nuorilla on jo mahdollisuus saada kirjastokortti kutsumanimellään virallisen nimen sijasta. Tämä uudistus ei siis olisi enää isokaan muutos vallitsevaan käytäntöön. Sama linja tulisi saada käyttöön myös bussiliikenteeseen, jotta nöyryyttäviltä tilanteilta vältyttäisiin, kun bussiin nousee nuori tai lapsi, joka ei näytä siltä sukupuolelta, mitä bussikuski voi näytöltään lukea.

Yhteiset liikuntatunnit kaikille sukupuolille koko kunnassa kävisi myös järkeen. Voihan liikuntaa, varsinkin yläasteella, jakaa ryhmiin, mutta onko ryhmäjako todellakin tehtävä sukupuolen perusteella. Muistan itse katselleeni haikeudella luistelukentän toiseen päähän, jossa pojat pelasivat jääkiekkoa, kun meille tytöille opetettiin piruetteja. Tytötkin pärjäävät aikuisina paremmin työelämässä, kun ovat oppineet pelaamaan pelejä säännöillä, jotka myös pojat tunnustavat ja pojat oppisivat ottamaan tyttöjä huomioon tilanteissa, joissa tyttö jäisi voimistaan toiseksi. Lisäksi tämä sukupuolen mukaan jakamattomuus, toisi suuren helpotuksen lapsille ja nuorille, jotka ovat transsukupuolisia tai heidän sukupuolikokemuksensa on vielä vakiintumaton.

En todellakaan tarkoita, etteivät tytöt saisi olla tyttöjä tai pojat poikia. Tarkoitan nimenomaan, että kaikkien tulisi saada olla omia itsejään sukupuolikokemuksestaan riippumatta. Ihan pienillä muutoksilla, joista ei olisi kustannuksia juuri ollenkaan ja joka ei olisi poissa keneltäkään, tekisimme omasta kotikaupungistamme tasa-arvoisemman paikan elää.





Kuvan on piirtänyt 11vuotias Porvoolainen translapsi.


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Jos äänestät minua kuntavaaleissa, lupaan...


Jos äänestät minua kuntavaaleissa, lupaan yrittää kaikin voimini nostaa Porvoon kunnallisveroprosenttia.

Jos kuntamme talous horjuu niin paljon, että meillä ei ole varaa kouluihin, joissa on turvallinen sisäilma ja erinomainen koulutus koulussa, joka sijaitsee inhimillisen matkan päässä koululaisista, kunnallisveroprosenttia on nostettava sen verran, että meillä on varaa.

Jos meillä on kunnassa köyhiä lapsia, joita meillä ei ole varaa auttaa, miksi ihmeessä pidämme kukkaronnyörejämme tiukalla. Tottakai me joilla on, autamme niitä joilla ei ole.

Inhimillisyys tai oikeudenmukaisuus tuntuvat vetoavan kansaan sosiaalisessa mediassa, mutta suomalaisessa politiikassa se ei vielä kelpaa perusteluiksi juuri mihinkään; ehkä vanhustenhuoltoon juuri ja juuri, mutta muuten noilla sanoilla perustelevalla tuntuu olevan ”rahasta mitään ymmärtämättömän vasemmiston”-leima otsassaan. Tämän vuoksi otan tähän lasten asioita pohtivan blogikirjoituksen johtavaksi ajatukseksi talousnäkökulman, en oikeudenmukaisuutta vaikka se olisi paljon loogisempaa. Haluan todistaa teille, miten ihmimillisin vaihtoehto voi olla myös taloudellisin ratkaisu.

Kävin itse peruskouluni 21 oppilaan kokeiluluokassa, jossa oli noin puolet erityisoppilaita ja puolet meitä tasapainottavia oppilaita. Meistä tasapainottavista oppilaista tuli aikuisena hoitajia, opettajia tai syrjäytyneitä. Erityisoppilaista melkein kaikki syrjäytyivät ja vain muutama selvisi työelämään.  Osa heistä on nyt päihdekoukussa ja osa on kuollut.  Kaikki tarinat eivät päättyneet huonosti, vaikka noin neljäsosa luokasta haisteli liimaa ja lähes kaikki käyttivät alaikäisenä alkoholia. Luokassa kiusattiin herkimpiä paljon ja rajusti. Koulussa esiintyi jopa seksuaalista häirintää. Opettajat ummistivat siltä silmänsä tai syyttivät tyttöjä keikistelystä. Ostin niin tiukat housut, että niitä ei saanut vedettyä alas poikajoukonkaan voimin ja opin puolustautumaan.

Riipaisevia tarinoita toisensa perään ja yhteiskunnalle lopulta hyvin kallis kokeilu. Kuinka paljon tulee maksamaan tämän tuottamattoman puolikkaan koululuokan elättäminen koko aikuisuuden ajan? Kuinka paljon maksaa, kun osan lapset ovat nyt sijoitettuna kotien ulkopuolelle? Kuinka paljon tulee maksamaan sitä seuraava sukupolvi? Miten suhteellisesti pienin kustannuksin tämän kustannuspuun olisi voinut katkaista tavallisessa etelä-suomalaisessa lähiössä 80-luvun lopulla? Kuinka monta taimea puu on ehtinytkään siementää ja kuinka monta puuta jätettiin niinä vuosina katkaisematta, kun poliittisesti Suomi eli juppiutumisen parasta kultakautta. Saatika sitten hieman myöhemmin laman aikaan? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat kulkeneet mukanani koko aikuiselämäni. Koska menneisyydelle ei jälkikäteen voi mitään, keskityn pohtimaan tulevaisuutta. Mitä voimme tehdä, näiden helposti versovien kustannuspuiden katkaisemiseksi tulevaisuudessa?

Perinteisesti syrjäytymisen ehkäisyä tärkeämpää on ollut talouden kasvun tukeminen. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi talous tietyn pisteen jälkeen ei hyödy, vaikka infrastruktuuri olisi modernia ja innovaatioita tehtäisiin. Myöskään keksinnöt eivät kanna kuin hetken, jonka jälkeen niidenkin kapasiteetti on käytetty loppuun. Innovaatioita voi toki teki tehdä loputtomasti, mutta niiden varaan on vaarallista jäädä kokonaan kellumaan. Se mikä selittää joidenkin valtioiden talouksien hyvinvoinnin ja toisien degeneraation, ei ole selitettävissä ilman  inhimillisen pääoman termiä. Inhimilliseen pääomaan eli ihmisten tietoihin ja taitoihin satsatut investoinnit eivät vaimene, kuten fyysisen pääoman koneet ja keksinnöt; vaan inhimillisen pääoman lisääminen varmistaa ja jopa tuottaa pysyvää talouden kasvua. (Kajanoja 2005, 237.) Inhimillinen näkökulma syrjäytymisen ehkäisemiseksi on siis taloudellisesti hyödyllisempää kuin pelkkä fyysinen näkökulma.

Yksi inhimillisen pääoman kasvattamisen helpoimmista keinoista, on satsata lasten koulutukseen ja terveenä pysymiseen. Minä olen valmis maksamaan tästä kunnallisverotuksessa. Luulen, että aika moni muukin.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen 2012 julkaistun raportin mukaan vanhempien sosioekonominen tilanne vaikuttaa lapsiin monella tapaa. Varsinkin toimeentulotukiasiakkuus näyttäisi periytyvän vanhemmilta lapsille niin, että mitä kauemmin vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea, sitä varmemmin heidän lapsensa tarvitsivat toimeentulotukea. Jos vanhemmat olivat saaneet yhteensä yli 92 kuukautta toimeentulotukea, heidän lapsistaan jo yli 70% oli joutunut turvautumaan tähän äärimmäiseen tuen muotoon. (Gissler ym. 2012 ks. Myrskylä 2011.) Toimeentulotuki on siksi keskeinen mittari, koska se arvotetaan nöyryyttivämmäksi tueksi. Niin sanotuksi viimeiseksi oljenkorreksi, jonka hakeminen kertoo varmiten köyhyydestä.

Vaikka Kela maksaakin nykyään toimeentulotuen, onko meillä varaa maksaa muita kustannuksia köyhyyden periytymisestä seuraavalle sukupolvelle? Minä olisin valmis maksamaan hieman isompaa kunnallisveroa, jotta voisimme olla ensimmäinen kunta Suomessa, jossa ei esiinny lapsiköyhyyttä ollenkaan. 

Koska inhimillinen pääoma on niin periytyvää ja koska sen puuttuminen on taloudellisesti merkittävä riski, on kansantaloudelle hyvin vaarallista antaa ihmisten syrjäytyä. Lasten ongelmien varhainen hoitaminen on taloudellisesti hyvin kannattava investointi. Suomen universaalinen sosiaalipolitiikka on tähän asti pyrkinyt pitämään kaikista huolta ja siihen kuuluu olennaisesti ajatus siitä, että kansalaisten samanlainen kohtelu tuottaa lopputuloksena tasa-arvoa. Tasa-arvo itsessään taas tuottaa hyvinvointia. Jos nyt leikkaamme koulutuksesta, emme hoida koulujamme terveiksi, emmekä satsaa voimakkaasti lapsiköyhyyden kitkemiseen ja syrjäytymisen estämiseen, lopputuloksena ei ole tasa-arvoinen Porvoo. Varallisuus ei tule valumaan alaspäin rikkailta köyhille (Keller 2015). Se on vanha vitsi ja on ollut surullista huomata, miten vanha vitsi toimii toisinaan totisena perusteluna suomalaisessakin politiikassa.

Jos olet siis valmis maksamaan lisää veroja, äänestä minua. 

Lupaan olla kaikille kunnan päättäjille loputtomana piikkinä lihassa, kunnes jokainen pieni ja isompikin koululaisemme käy tervettä ja laadukasta koulua, eikä yhdenkään heistä tarvitse jäädä luokkakaverin syntymäpäiviltä pois, koska hänellä ei ole varaa syntymäpäivälahjaan. 

Niin ja minulla on ollut tapana pitää lupaukseni.



Kuva: Aatu Aapalahti 
Minä miettimässä sosiaalipolitiikkaa ja siirtämässä inhimillistä pääomaa 
pikkuihmiselle, joka siis pelaa vieressäni  ekapeliä.


Näitä lueskelin tällä kertaa kirjoittamisen lomassa:

Gissler, Mika & Merikukka, Marko & Paananen, Reija & Ristikari, Tiina & Rämö, Antti (2012) Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987-tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kajanoja, Jouko (2005) Hyvä lapsuus – avain menestyvään kansantalouteen? Teoksessa Pentti Takala (toim.) Onko meillä malttia sijoittaa lapsiin? Helsinki. Kelan tutkimusosasto, 234-244.

Keller, Jared (2015) The IMF confirms that ”Trickle-Down” economics is, indeed, a joke. Pacific Standard. 18.7.2015 https://psmag.com/the-imf-confirms-that-trickle-down-economics-is-indeed-a-joke-207d7ca469b#.sbvqttpbg Haettu 3.3.2017

Myrskylä, Pekka (2011) Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. 12/2011. http://tem.fi/documents/1410877/3346190/Nuoret+ty%C3%B6markkinoiden+ja+opiskelun+ulkopuolella+17032011.pdf Haettu 3.3.2017

Porvoon kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 http://www.porvoo.fi/library/files/5805d07ded6b97ab1b02d510/161018_Kaupunginjohtajan_esitys__TA2017_KJ_18_10_2016.pdf Haettu 3.3.2017