perjantai 30. joulukuuta 2016

Palvelusetelitaivaassa köyhät pistetään ennen pitkään kyykkyyn


Suomi on ollut yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Meillä on ollut tasa-arvoinen käyttäjilleen ilmainen terveydenhuoltojärjestelmä, jossa firmoilla ei ollut vielä 30-vuotta sitten osaa eikä arpaa, mutta miten sitten kävikään? Sitä mukaa, kun perusterveydenhuollolta on karsittu ja karsittu, yksityinen puoli on saanut yhä enemmän jalan sijaa terveysmarkkinoilla. Mitä pahaa muka siinä sitten on? Mitä pahaa valinnan vapaudessa oikein on? Paljonkin sanon minä. Paljon sellaista piilossa olevaa sikailua, jota on vaikea nähdä korulauseiden takaa. Yksityisen puolen toimijat markkinoivat olevansa tehokkaampia ja ovathan ne, koska niillä ei ole velvollisuutta olla auki ympäri vuorokauden, ne eivät tee tutkimusta, eivät kouluta ammattilaisia ja he voivat valita asiakkaansa.


Kävin taannoin kissan kanssa eläinlääkärissä. Kissa oli viimeisillään tiineenä, sillä oli hieman vuotoa ja olin hädissäni luonnollisestikin. Sain yksityiseltä klinikalta hyvän annoksen ylihoitoa ja myös maksoin melkoiset oppirahat. Oli viikonloppu ja eläinklinikka hälytti paikalle kalliin eläinten lisääntymiseen erikoistuneen lääkärin... tehtiin verikokeet ja saimme varmuudeksi antibiootit ja olisi pitänyt vielä ottaa röntgenkuvatkin päälle. Olimme siis lääkärissä tuntikausia ja maksoin lystistä melkein 400€. Kotiin palattuani kokenut kissankasvattaja oli lukenut tilanteestamme sosiaalisesta mediasta ja kirjoitti minulle lyhyen viestin: ”Turhaa menitte. Siltä kissalta irtosi vain limatulppa ja se on ihan normaalia.” Hän oli oikeassa. Tulin pahasti viilatuksi linssiin. Jälkikäteen olen kuullut monta samanlaista tarinaa nimenomaan suurimpien kaupunkien yksityisiltä klinikoilta. Miksi tällaista ei tapahtuisi myös yksityisellä ihmispuolella? Ai niin... Sitähän tapahtuu. Pohjolan Oma sairaalan tehokkuutta kiiteltiin monissa medioissa kuten Helsingin Sanomissa ja Kauppalehdessä. Minkä taikatempun he ovatkaan tehneet, kun ovat pystyneet puolittamaan polvileikkausten sairaslomapäivät? Kuten me aikuiset tiedämme; oikeasti taikaa ei ole olemassa. Kuten Husin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen  Kalevassa totesikin: "Tehokkuuteen pyrkivät yksityissairaalat leikkaavat potilaita turhaan." Kuten niin monesti aiemminkin olen todennut: Mikään ei valehtele niin kuin tilasto. Kuten Oma sairaalan toimitusjohtaja Harri Aho Akuutissa kehuskelikin: Yksityissairaala on äärimmäisen hyvä sijoitus!" 

Miksi sitten julkinen puoli on niin tehoton. Tähän saattaa olla syynä valtavat säästöpaineet. Kenen pussiin hallituksessa pelataan, kun  julkinen terveydenhuolto ei saa kunnollista rahoitusta ja yksityistä puolta lobataan mukaan innolla. Ja kuka siitä tulee hyötymään? No tietenkin terveydenhuolto bisnes, sijoittajat ja varakkaammat terveydenhuollon käyttäjät. Turhien polvileikkausten järjestelmä ei tule olemaan halvempi... paitsi taitavasti väännellyissä tilastoissa. Kun julkinen puoli on hiljalleen ajettu alas, asiakasmaksut tulevat nousemaan tai verotusta tullaan nostamaan. Toisaalta myös eettinen puoli mietityttää: Haluammeko asua yhteiskunnassa, jossa yksityinen sairaala pääsee mummosi terveystietoihin käsiksi, etsiessään kohderyhmäänsä mainoksiinsa ja saa ehkä hänet houkuteltua turhiin toimenpiteisiin?

Markkinoistumisen myötä Suomesta on tulossa pikkuinen Amerikka, jossa kaikki on hinnoiteltua; myös ihmiselämä.  Mitä enemmän annamme markkinoiden tunkeutua elämässämme terveydenhuollon tai koulutuksen tapaisille osa-alueille, sitä enemmän köyhyys nipistää. On aivan päivän selvää, että terveydenhuollon maksut tulevat nousemaan ja samalla hoidon saanti tulee olemaan entistä eriarvoisempaa. Jo nyt voit saada palvelusetelin, jolla pääset yksityiselle puolelle vaikka hammashoitoon, kunhan vain maksat siitä osan itse, jos sinulla vaan on varaa... Miksi se julkinen hoitola ei voisi saada enemmän henkilökuntaa niin, että sinne pääsisi nopeasti hyvään hoitoon kaikki. No koska raha? Raha ei ole mikään selitys maassa, jossa oikeasti on rahaa ja niitä olemassaolevia rahoja syydetään valtavia määriä esimerkiksi tuottamattomalle kaivosyhtiölle. Voimme myös nostaa vähän veroja, vaikka Kokoomus väittääkin, että jos nostamme hieman terveyden huollon takia veroja; kilpailukykymme muka vaarantuu ja työ muuttuu kannattamattomaksi. Minä ainakin maksan mielummin vähän enemmän veroja, kun luen lehtijuttuja ihmisistä, jotka eivät ole saaneet hyvää hoitoa ja kuolleet.

Valinnanvapaus terveydenhuollossa ei tule olemaan ovi siihen, että tulemme saamaan tasa-arvoisemman terveydenhuoltojärjestelmän. Se on on avain siihen, että tulemme nipistämään lisää päivystyksestä, tutkimuksesta ja terveydenhuollon koulutuksesta. Se on avain valtion maksamiin turhiin polvileikkauksiin ja rahastusmielessä tehtäviin höpöhöpötutkimuksiin. Se on avain holtittomasti kasvaviin terveydenhuollon menoihin ja siihen, että köyhimmät jäävät vieläkin surkeammalle hoidolle. Se on avain siihen, että varakkaammat saavat vieläkin halvemmalla hienommat terveyspalvelunsa, jotka he saavat KELAn ja vakuutustensa tuilla jo nyt. Se on tie eriarvoistumiseen ja yhteiskunnan markkinoitumiseen ja valitettavasti ei ole tuomassa onnea kenellekään muulle, kun terveysbisneksen pomoille kuten Rädyn LauralleTurusen JoonalleMännistön Lasselle ja Krohnin Minervalle.

Hyvinvointivaltion oli alunperin tarkoitus suojata kansalaisia markkinoilta. Vain tyhmä uskoo, että terveydenhuollon markkinoistaminen suojelisi meitä siltä itseltään. Se on vähän kuin pistäisimme suden lammaslauman vartijaksi. Meillä on ihan hyvä järjestelmä, joka kärsii rahan puutteesta. Sillä annammeko me sille rahaa nyt saman tien vai maksammeko ehkäpä paljon suuremman laskun myöhemmin yksityiselle puolelle, on paljon merkitystä hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen kannalta.
Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Käännetään nyt juna, ennen kuin se on mahdotonta!


maanantai 19. joulukuuta 2016

Hyvinvointivaltiosta hyvintekijöiden valtioksi


Pekka Kuusi kirjoitti 60-luvulla näin: ”Ihmiskeskeinen yhteiskuntapolitiikka nojaa ihmisarvoon, ihmisyksilön varauksettomaan arvostukseen. Jokaisella ihmisyksilöllä pitää nykyaikaisessa yhteiskunnassa olla samat mahdollisuudet oman persoonallisuutensa vapaaseen kehittämiseen.” Tämä sitaatti aika pitkälle kiteyttää sen, mitä useimmat meistä ovat oikeasti mieltä politiikan tarkoituksesta tai ainakin niin minun kuplassani on tapana ajatella. Tämä ajatus kiteyttää nykyaikaisen hyvinvointivaltion ajatuksen. Sellaisen valtion... jonka kansalaisilla ei ole hyvintekijöille tarvetta.

Katolilaisessa ja ortodoksisessa perinteessä arvot, kuten hyvyyden korostaminen ovat voimissaan. Tämä määrittelee myös monien maiden sosiaalipolitiikan mallit. Mitä suurempi tarve uskonnollisessa perinteessä ihmisten hyvyyden ja anteliaisuuden näyttämisellä on (Esimerkiksi ortodoksiset ajattelevat Kristuksen tulevan heidän luoksensa köyhien muodossa), sitä enemmän sosiaalipolitiikka perustuu ihmisten hyväntekemisen ympärille. Mitä enemmän sosiaalipolitiikka perustuu ihmisten hyväntekemisen ympärille, sitä vähemmän on tasa-arvoa ja sitä huonommin kansakunta voi kaikenkaikkiaan. (Lisää tasa-arvosta)

Meidän luterilainen kulttuuriperintömme taas on tyystin toisenlainen. Luterilaisuudessa ansioilla ei ole päästy koskaan taivaaseen, vaan luterilainen oppi nojaa voimakkaasti Jeesuksen sovitukseen. Näin siis meillä ei oikeastaan ole ollut taivaaseen pääsyn kannalta tarvetta köyhään kansan osaan ja se on antanut meille mahdollisuuten kehittää sosiaaliturvajärjestelmäämme universaaliksi pohjoismaiseksi järjestelmäksi.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että suurimpien firmojemme johto (lue. oikeisto ja keskusta) on havainnut ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella omalta kannaltaan katsottuna; meillä varallisuus on vielä kansainvälisesti vertailtuna kovin tasaisesti kaikkien hallussa ja työntekijöillä on vielä paljon oikeuksia. Tällä eliitiksi kutsutulla eriarvoistumista kannattavalla porukalla on kuitenkin apunaan globalisaatio; Kun me tavalliset sosiaalisen median käyttäjät liikutumme toisenlaisen kristillisen perinteen maiden hyväntekemisen mallista (unohtaen, miten eriarvoistava se on), me haluamme samanlaisen (kadottaen mielestämme sen, että sille ei pitäisi olla tarvetta), eliitti osaa käyttää tätä kansan lempeää luonteen osaa hyväksi omiin tarkoitusperiinsä... taputella päähän ja kutsua tolkun ihmisiksi. Hyvintekeminen on kuin sosiaalista huumetta ja siinä piilee selitys sille, miksi niin monet ihmiset puuhailevat mielummin tolkun ihmisinä leipäkasseja niille, joilla ei ole mitään, kun lähtevät barrikadeille vastustamaan vääryyttä. Enkä tarkoita, ettei leipäkassien täyttäminen olisi hyvästä, vaan ajattelen, että hyvinvointivaltiossa ei pitäisi olla tarvetta niille. Siellä jonossa ei pitäisi olla yhtään ihmistä värjöttelemässä tuntikausia muutaman leivän ja kaurahiutalepaketin tähden.

Meillä täällä Porvoossa tarvittiin joululahja 800 lapselle. Meillä on hyvinvoiva kaupunki täynnä hyviä ihmisiä ja kun vein viimeisenä keräyspäivänä kassillisen paketteja kahden lapseni kanssa keräyspaikalle, vapaaehtoistyöntekijät kertoivat liikuttuneina, että lahjoja oli paljon yli tarpeen. Se tuntui hyvälle. Tuntui hyvältä sanoa lapsille: ”Me asumme hyvien ihmisten kaupungissa.” 

Hyvän tekeminen todella tuntuu hyvältä ja tykkäyksiä rakastava media on huomannut saman, mutta onko se oikeasti oikein? Olen kuullut liian useasti esimerkiksi hokeman: ”Lähimmäisenrakkautta ei saa ulkoistaa valtiolle.” Ihan kuin vaikka vanhukselle tai vammaiselle olisi hyvinvointivaltiossa tarjolla vain kylmä yksinäisyys laitoksessa ja vastapaino sille olisi Eteläeurooppalaisen regiimin mukainen lempeä hoiva ja rakkaus perheen ympäröimänä. Ihan kuin vammaiset tai vanhukset olisivat vanhemman rakkautta tarvitsevia vauvoja. Se ei ole totta, että eteläisessä mallissa ei olisi yksinäisiä vanhuksia, sairaita tai vammaisia. Siellä vain heikommassa asemassa olevat ihmiset ovat erittäin paljon haavoittuvimpia, koska vapaaehtoinen malli perustuu niin voimakkaasti ihmisten hyväntahtoisuuden tai helvetinpelon varaan. Meidän järjestelmässämme heidän hoitonsa perustuu heidän ihmisarvoonsa ja oikeuksiinsa. Sitä ei tarvitse edes perustella mitenkään, se vaan on oikein.

Ihmisillä on meidän järjestelmässä paljon enemmän valinnanvaraa, joten luulisi, että kaikki olisivat sen kannalla. Kysymys siis kuuluukin; kuka arvojen muutoksesta sitten hyötyy? Miksi etelän ja itäisen Euroopan kulttuuriperinteen meemejä sitten hypetetään yhä enemmän täällä pohjoisessa? Järjellä ajatellen voi arvata, että hyvinvointivaltiota purkamalla hyvää ei synny, mutta kun purku ositetaan pieniin palasiin ja tuodaan mukaan sukulaisten syyllisyydentunteet ja toisaalta almujen antajien hyvänolotunteet, hyvinvointivaltion romutus palapalalta onkin yhtäkkiä mahdollista ja myös valitettavasti toteutumassa.

Pohjoismaisen mallin mukaisessa hyvinvointivaltiossa kaikki antavat oman osansa yhteiseen pottiin, josta tasataan tuloja niin, että kaikki ovat mahdollisimman tasa-arvoisessa asemassa ilman köyhän leimaa otsassaan. Tällainen universaalinen järjestelmä ei luo lööppejä, eikä tuo mediailmiötä. Siksi sitä moitittiinkin jo 60-luvulla tylsäksi. Oikea hyvinvointivaltio antaa meille Pekka Kuusen kaavaileman yhteiskunnan, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään omien ominaisuuksiensa mukaan. Se luo myös talouskasvua, koska kukaan ei laita rahojaan niin nopsaan ja totaalisesti kiertoon kuin köyhä. Se ei ehkä tuo meille joulumieltä, mutta haluammeko me elää yhteiskunnassa, jossa saamme "taivaspaikkamme" auttamalla ihmisiä, jotka olemme ensin politiikallamme laittaneet avuntarvitsijan asemaan? Minä ehdotan, että rakennamme tästä maasta hyvinvointivaltion, jossa hyvintekijöille ei ole minkäänlaista tarvetta. Ai eikö meillä ole muka varaa siihen? On meillä, sillä tasaisesti jakaantunut hyvinvointi valtiossa luo talouskasvua ja ilman sitäkin ilmiötä, meillä olisi siihen varaa. Kyse on valinnoista. Kaikki muu on paskapuhetta.




lauantai 10. joulukuuta 2016

Avoin kirje uusliberalistiselle hallituksellemme.



Hei hallitus,
juna meni jo.
Nyt on aika ostaa uusi lippu, jos haluatte seuraavaan kyytiin mukaan.

Tällaisessa pohjoismaisessa demokratiassa säästäminen on vaikeaa... eikö? Vai eikö teillä loppujen lopuksi olekaan niinkään tarkoitus säästää? Kun ihmiset ovat jääneet kiinni puolustamaan etuuksiaan, he eivät vaadi uudistuksia. Ovat tyytyväisiä siihen vähään, jonka saavat pelastettua. Olette varmaan lukeneet samat oppikirjat kuin minäkin. Siellähän sitä kutsutaan negatiiviseksi harhaksi. Eikö?

Tiedätte, että säästäminen on hyvin vaikeaa kahdessa tapauksessa:
  1. Vaalit ovat lähestymässä
  2. Ihmisillä on positiivinen näkemys tulevaisuudesta

No, kuntavaaleilla ei ole teille niinkään merkitystä. Voitte periaatteessa vielä ihan hyvin romuttaa sosiaaliturvaa vähän aikaa, mutta valitettavasti talous lähti kaikista toimistanne huolimatta varovaiseen nousuun. Mitäs nyt? Yritätte kovin saada kriisitietoisuutta läpi mediasta, mutta sitä valitettavasti kiinnostaa paineita kestämättömän Sipilän törttöilyt enemmän. Hyvä hallitus, tiesittekö, että hyvinvointivaltiolle povattiin nopeaa loppua jo 90-luvulla, mutta leikkaukset nipistävät äänestäjiä enemmän, kuin kämäset veronkevennykset piristävät. Niitä veronkevennyksiä ei valitettavasti kukaan edes huomaa. Olisiko jo aika luovuttaa?

Olette osanneet kyllä hienostikin monta asiaa! Osaatte aivan omia oppikirjojanne seuraten perustella asiat nurinkurisesti. Perustelette rumia leikkauksia hyvinvointivaltion säilyttämisellä; ette purkamisella. Se uppoaa hyvin varsinkin auktoriteettisokeaan kansanosaan... WELL DONE! Lisäksi olette piilottaneet uusliberalististen oppien mukaan oikein hyvin leikkauksia indexien jäädyttämisten alle. Siitä kukaan ei ymmärrä mitään ja siksi se hyväksytään helpommin. Se on vähän niinkuin negatiivisen harhan pikkuveli... Eikö?

Hyvin olette myös valinneet kohteenne! Nostaisin teille hattua, jos minulla nyt sattuisi olemaan sellainen päässäni. Sosiaaliturvasta kannattaa ehdottomasti leikata kaikkein köyhimmiltä, koska he ovat voimattomimpia vastustajia. Kaikkia varmaan harmittaa vähän se, että leikkaatte kansaeläkkeistä, mutta kuka sitä oikeasti jaksaisi vastustaa. Jos sitä sitten vastustetaankin, niin kompromissiin kuuluu, että ei lähetä sitten ainakaan vähimmäiseläkettä nostamaan eli teillä ei ole mitään hävittävää? Niinkö? Mummot pysykööt köyhinä. Mitäs hoitivat lapsiaan kotona, eivätkä menneet töihin. Jos eivät ole yrittäneet nuorina riittävästi, eivät he ole mitään ansainneetkaan.

Uusliberalistit jakavat ihmiset sosiaaliturvan ansaitseviin ja ei ansaitseviin, joten ei muuten yllättänyt yhtään, kun luin Uusimaasta, että olette käyneet myös ulosotossa olevien velallisten kimppuun. Ihan kuin heillä ei olisi muutenkin jo vaikeaa. Nipistitte myös heidän lapsiltaan, ihan kuin ohimennen. Kun tavoitteenanne on oppikirjojenne mukaan, jakaa ihmiset etuuksia ansaitseviin ja niitä ansaitsemattomiin, niin nyt meni ihan oikein. Velalliset ja myös työttömät ovat helppo siirtää niihin toisiin eli ”ei meihin”. ”Oma vikansa, minulle siis ei voi käydä noin.” Ajattelevat ihmiset... mutta ajattelevatko he noin todella? Ensin te luotte ne toiset ja sitten te muka haluatte integroida nämä toiset meihin menestyjiin sosiaaliturvan vastikkeellisuudella, ilmaisilla työharjoitteluilla ja harkinnanvaraisella (lue. passivoivalla) sosiaaliturvalla. Haluatte kikkailla ihmisten elämillä, eikä teitä edes hävetä.

Tiedän, että haluatte seurata maailman mukana, kohti liberalismia, mutta valitettavasti me emme anna sen tapahtua. Meillä sattuu olemaan demokratian muoto, jossa oppositiolla on paljon valtaa. Sitä on enää vähän vaikea muuttaa. Meillä sattuu olemaan kansanluonne, jossa tasa-arvo on yksi vahvimpia eettisiä arvoja. Meillä on sosiaalinen media, jossa sukulaisten suosimista edes muka vahingossa, ei pidetä fiksuna vetona tai edes ymmärrettävänä. Jossa rikkaus ei kulje arvostuksen kanssa käsi kädessä; vaan rehellisyys. Tiedän, että tavoitteenanne on ohentaa hyvinvointivaltiota, jotta liiketoimenne luistaisivat paremmin, mutta me kaikki tiedämme, mitä ajatte takaa. Haluatte, että muuttuisimme luokkayhteiskunnaksi, jossa varallisuus kerääntyisi teille eliitille tehokkaasti, mutta me emme mene siihen lankaan enää. Ysärillä me menimme, mutta silloin oli se ero, että ei ollut vielä sosiaalista mediaa.


Suomi on jo nousukaudella. Kriisipuheen aika meni jo. Te jäitte junasta. Te epäonnistuitte valtiomme muuttamisessa pikku-Jenkeiksi ja me alamme nyt vaatimaan hyvinvointivaltion uudelleen laajentamista lähes 30-vuoden purkutalkoiden jälkeen. Me tiedämme, että Suomella on siihen varaa. Me tiedämme, että mitä tasa-arvoisemmassa asemassa me olemme, sitä onnellisempia me olemme kaikki ja sitä paremmin koko Suomella menee taloudellisestikin. Me vaadimme inhimillistä pääomaa kaikille, emmekä usko kriisi- ja pakkopuheisiinne. 

Emme usko.


tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomi on kohtalaisen hyvä maa!


Vihreiden itsenäisyys päivän toivotuksessa sanottiin: 

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomi on hyvä maa. Tässä maassa jokainen sukupolvi on tehnyt töitä, jotta lapsillamme ovat asiat vielä paremmin. Tästä sukupolvien välisestä lupauksesta on pidettävä kiinni. 

Tuo on kauniisti sanottu, mutta vaikka kyseessä onkin oma puolueeni, valitettavasti en tällä kertaa voi olla aivan samaa mieltä. Perustelen seuraavassa mielipiteeni.

Suomi oli alunpitäen hyvin köyhä ja syrjäinen maa, jonka sosiaaliturvaa lähdettiin kehittämään jo 1800-luvun puolella. Ajatus oli aina hyvä, vaikka aikamoisia ylilyöntejäkin löytyy matkalta, kuten huutolaisjärjestelmä, työlaitokset ja vaikkapa väestöliiton alkuaikoinaan harrastama eugeniikka. Etiikkaa kuitenkin kehitettiin sukupolvi sukupolvelta ja aikaiseksi saatiin pohjoismainen hyvinvointivaltio. Kunnes ei enää kehitetty.

80-luvun alussa tuli voimaan uusi sosiaalihuoltolaki. Tämän lakiuudistuksen jälkeen kunnilla oli ensimmäisen kerran mahdollisuus ostaa palveluita ulkopuolelta. Hyvinvointivaltiota kuitenkin laajennettiin edelleen ja suurin osa kunnanpalveluista oli edelleen universaaleja kaikille tarkoitettuja ja kunnan itse järjestämiä. Oli kunnes yksi sukupolvi tuli siihen tulokseen, että nyt turhanaikainen hyvinvointi saa riittää. Haluamme mielummin valtion, jossa raha kasaantuu eliitille ja köyhät ovat köyhiä, koska ovat sen ansainneet. Yksi sukupolvi joka äänesti päin persettä, melkein tuhosi maamme.

Kaikki alkoi siitä, kun Nobel-voittaja Milton Friedman keksi monetarismin. Monetarismi opetti yksinkertaistetusti, että rahan arvon vakaus on (talous)politiikan tärkein päämäärä. Hinnat, palkat ja muut kustannukset pitäisi painaa niin alas kuin mahdollista; kilpailukyvyn parantamiseksi. Todellisuudessa valitettavasti talous kutistuu tällä reseptillä, mutta se ei teorian kannattajia hetkauttanut silloin, eikä hetkauta tänäkään päivänä, sillä se palvelee korkeimman yhteiskuntaluokan etuja. Monetaristit uskoivat työttömyyden hoituvan itsestään, kun kustannustasot vain saataisiin alas. Valitettavasti teorian ulkopuolella... täällä oikeassa maailmassa ei näin käynyt. 90-luvun alussa tämän suunnan kokeilut Suomessa johtivat ennennäkemättömään lamaan. Monetaristit pitivät silti kiinni kireästä talouspolitiikasta kolmen vuoden ajan ja kerkisivät tuhoamaan lukemattomien suomalaisten talouden ja tulevaisuuden. Sitten heidän oli pakko antaa periksi ja laman selkä taittui, mutta hyvinvointivaltio ei enää koskaan toipunut. Alkoi kohta 30-vuotta kestänyt hyvinvointivaltion purkaminen. Se sukupolvi sai aikaiseksi lumipalloilmiön, jota tuntuu olevan vaikea pysäyttää. Siksi.


Minulla olisikin totuudenmukaisempi ehdotus Vihreiden uudenvuodentoivotukselle: 

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomi on kohtalaisen hyvä maa. (Voisi olla parempikin, jos olisimme tehneet toisenlaisia poliittisia ratkaisuja) Tässä maassa jokainen sukupolvi (paitsi edellinen) on tehnyt töitä, jotta lapsillamme olivat asiat paremmin.



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Mitä tehdä pöhöttyneelle sosiaaliturvajärjestelmällemme?


Suomessa lähdettiin rakentamaan hyvinvointivaltiota tosissaan 60-luvulla ja sosiaaliturvaa paranneltiin ja laajennettiin aina 80-luvun loppuun saakka, jolloin valtion julkinen bruttovelka oli 15% korvilla eli hyvinvointivaltion laajenemisesta huolimatta valtio ei ollut juuri velkaantunut. Vertailun vuoksi voin kertoa, että nykyään valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen huitelee yli 60% siitä huolimatta, että olemme rikkaampi kansakunta kuin 90-luvun alussa ja julkisia palveluita on työnnetty silppuriin jo kohta kolme vuosikymmentä. Eikö kuulostakin ristiriitaiselta? Niin minustakin... mutta kaikelle on syynsä.

80-luvulla rahoitusmarkkinat aukaistiin ja talous alkoi näyttää kuumenemisen merkkejä holtittoman lainan annon ja lainan hakemisen vuoksi. Koska Suomeen haluttiin enemmän ulkomaista pääomaa, haluttiin kuitenkin pitää talous vakaana. Ja siitä se idea sitten lähti... Hallituksen ja valtionvarainministeriön pojat ajattelivat vähän suitsia taloutta kriisiyttämällä sitä hyvin tiukalla talouspolitiikalla... ajatuksena oli hieman lisätä työttömyyttä, mutta niinkuin usein käy, homma lähti lapasesta ja Suomi syöksyi länsimaissa ennennäkemättömään lamaan. Hetkessä maan työttömyys prosentti nousi neljästä 18 prosenttiin. Ihmiset myivät pakon edessä omaisuuttaan alle niiden vakuusarvon, mutta markkinat ensin ennen ihmisten hyvinvointia. Ihmisten onnettomista kohtaloista ei niinkään kannettu huolta, mutta sijoittajia ja pankkialaa ajatellen päättäjät eivät päästäneet markkaa kellumaan, ennen kuin vasta kolmen vuoden päästä oli todella pakko ja laman niska saatiin viimein taitettua. Toipumiseen menikin sitten loppu vuosikymmen. Jotkut kansalaiset eivät toipuneet tästä talouskokeilusta koskaan.

Kuten aiemmin kirjoitinkin tasa-arvosta; kaikkien hyvinvointi paranee sitä enemmän, mitä tasa-arvoisempi väestö on. Koska tämä on fakta, sitä helposti tämmöinen tavan tallaaja ajattelisi, että kaikki ovat oikeasti samaa mieltä, mutta näin ei valitettavasti ole. Vuonna 1999 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että elinkeinoelämän edustajista 90% ja virkamiehistä 60% oli sitä mieltä, että vähimmäisturvan pitäisi olla sellainen, että sillä tulisi vain juuri ja juuri toimeen. Eliitti, joilla valitettavasti oli ja on Suomessa paljon valtaa lähinnä oikeiston riveissä, huomasi, että heille 90-luvun leikkaus- ja investointiystävällinen vakauttamispolitiikka oli hyödyllisintä. Heillä oli usein hyvä tietotaito ja parhaat verkostot. Valitettavasti leikkaaminen ei ole helppoa maassa, jossa menee hyvin. Siksi tämä ”pakko leikata”-puhe otettiin käyttöön uudestaan USA:n uusliberalistinen malli keulakuvanaan. Yhdysvalloissa yhdellä prosentilla kansasta on enemmän omaisuutta, kun kansan köyhimmällä 90% yhteensä. Oikeistoeliitillä on nyt mallimaanaan maa, jossa on hyvin epätasa-arvoista, vaarallista, jonka terveydenhuolto ei ulotu kaikkiin kansanryhmiin ja jossa suurin osa ihmisistä taistelee saadakseen jokapäiväisen leipänsä, mutta jonka väestön rikkain kärki on satumaisen rikkaita ja äärettömän etuoikeutettuja.

Miten he tekevät saman maassamme, jossa valtionmuotona on pohjoismainen enemmistödemokratia? Tämä ei olekaan helppoa, mutta onneksi tähänkin asiaan löytyy teoriaa ja neuvoja. Ensinnäkin raa`at sosiaalimenojen karsinnat ovat mahdollisia, kun seuraaviin vaaleihin on matkaa tarpeeksi kauan tai kun leikkauksia voidaan piilottaa leikkaamalla esimerkiksi indexejä. Lisäksi lama on oiva mahdollisuus käydä tuumasta toimeen, sillä vaikka tavallinen ihminen kannattaisi laajaa sosiaaliturvaa ja tasa-arvoa, hänkin ymmärtää, että kriisissä on kaikkien osallistuttava talkoisiin. Tai siis ainakin heikommassa asemassa olevien, joita on helpompi käsitellä ”heinä toisina” ja jotka eivät pysty itse puolustamaan itseään. Myös eräänlaisella väsytystaktiikalla pääsee pitkälle. Ennen pitkään ihmiset tottuvat leikkauksiin ja antavat helpommin periksi. Kun tämänlainen kriisipuhe lävistää koko yhteiskunnan median avulla, sosiaalimenojen leikkaaminen alkaa tuntua kaikista tärkeämmältä, kuin raakojen epäkohtien kuten lapsiköyhyyden eliminointi.

Oikeasti IMF:n mukaan ne maat, jotka haluavat vahvistaa kansantalouttaan, pitää keskittyä nimenomaan alimman sosiaaliluokan vahvistamiseen. Jos kaikken köyhimmän viidenneksen tuloja kasvattaa vaivaisella prosentilla, se johtaa 0,38% bruttokansantuotteen kasvuun. Sen sijaan jos kasvattaa rikkaimman viidenneksen tuloja prosentilla, se itseasiassa laskee bruttokansantuloa 0,08%.

Suomen kriisi on liioiteltua, eikä se ainakaan taitu sosiaalimenoista leikkaamalla. Suomen hyvinvointivaltiota on romutettu lähes yhtäjaksoisesti aina vuodesta 1990-alkaen, kun samaan aikaan valtion velka vain jatkaa kasvuaan. Sitä huonommin meille ihan oikeasti käy yhteiskuntana, mitä enemmän leikkaamme köyhimmältä kansanosalta ja mitä pahemmin romutamme hyvinvointivaltiota. Se että sosiaaliturvajärjestelmämme on jotenkin pöhöttynyt ja siitä pitäisi puristaa ylimääräiset mehut pois, on meille kansakuntana vaarallinen ajatus, jonka tarkoitus on hyödyttää vain niitä, joilla on jo valmiiksi ja joiden hyödyksi varojen epätasa-arvoinen jakaantuminen kasaantuu. Toinen myytti on se, että kun muut asiat saadaan kuntoon taloudessa, niin työttömyys häviää itsekseen. Valitettavasti jokaiseen työttömyyskuoppaan jää aina lisää pitkäaikaistyöttömiä. Valitettavasti tuleva modernistuminen vain pahentaa tilannetta entisestään. Siihen on valmistauduttava ja voinette arvata, että lääke siihen ei ole leikata koulutuksesta. Suomi on niin rikas maa, että meillä on täysi valinnanvapaus tehdä ihan niitä valintoja, joita itse haluamme tehdä. Vastaus otsikon kysymykseen on: Meille olisi kansakuntana hyväksi saada edes hieman lihaa luurangoksi äityneen sosiaaliturvajärjestelmämme päälle. Meille kaikille olisi hyväksi tasata tuloja ja tukkia porsaanreikiä... jopa niille, jotka haluaisivat kahmia kaiken itselleen. 




tiistai 15. marraskuuta 2016

Miksi tasa-arvo on niin tärkeää?


Sitä helposti kuvittelee todeksi sellaisen hokeman, että rikkaissa maissa ollaan onnellisempia ja eletään pidempään kuin köyhissä maissa, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Todellisuudessa valtion korkea bruttokansantuote ei tee ihmisiä hyvinvoiviksi, mutta tasa-arvo tekee.

Jos siis verrataan kohtalaisesti toimeentulevien maiden varallisuutta ja elinajanodotetta keskenään, ei voi havaita juuri mitään logiikkaa niiden välillä. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen odotetaan elävän vuosia vähemmän, kuin ruotsalaisen ihmisen, vaikka Yhdysvallat on paljon rikkaampi maa kuin Ruotsi. Yhdysvaltojen sisällä toki rikkaat elävät kauemmin, kuin köyhät, mutta sama kaava ei päde, kun maita verrataan keskenään.

Sen sijaan jos vertaa elinajanodotetta tasa-arvoon maiden välillä, täysin selkeä yhteys löytyy heti. Kun maan tulotaso ylittää tietyn rajan, varallisuudella ei ole enää elinajanodotetta nostavaa vaikutusta. Myöskään valmiiksi varakkaiden maiden talouskasvu ei pidennä ihmisten elinkaaria. Tasa-arvolla sen sijaan on aivan suora suhde elinajanodotteeseen. Ei ole itseasiassa mitään väliä kuinka tasa-arvo toteutuu, kunhan se toteutuu. Sillä ei ole väliä, toteutuuko tasa-arvo tuloeroja tasaavan verotuksen avulla vai ovatko ihmiset muilla keinoin samalla lähtöviivalla, mutta mitä tasa-arvoisempi valtio on, sitä parempi elinajanodote sen asukkailla on.



Sama pätee myös lasten hyvinvointiin. Lasten hyvinvointia käsittelevässä hyvin kattavassa Unicefin tutkimuksessa tutkittiin kaikkea mahdollista koulukiusaamisesta terveyteen. Kun tämän tutkimuksen tuloksia verrataan varallisuuteen, ei bruttokansantuote tietyn tulorajan jälkeen enää näytä olevan yhteydessä lasten hyvinvointiin. Sen sijaan ihmisten keskinäisellä tasa-arvolla on lasten hyvinvointiin aivan suora yhteys. Mitä lähempänä maan rikkaimman 20% tulot ovat maan köyhimpien 20% tuloja, sitä paremmin kaikki maan lapset ja isommatkin ihmiset voivat... myös siis rikkaat ja heidän lapsensa. Tasa-arvo tuottaa siis hyvinvointia tasa-puolisesti kaikille vauvasta vaariin ja rikkaista köyhiin. 

Siksi tasa-arvo.


Jos kiinnostuit aiheesta, katso Richard Wilkinsonin luento: How economic inequality harms societies:

 http://www.ted.com/talks/richard_wilkinson#t-29202


Miksi tämä blogi?


Olen huvikseen opiskelija, uutisnarkkari, suurperheen äiti. 
Olen kotoisin betonilähiöstä, kotiutunut Porvoon maaseudulle. 
Olen onnellinen kotona, mutta huolissani maailmasta.

Ensimmäinen muistoni politiikasta on vappumarssista. Kävelin isojen ihmisten välissä ja kaikki huusivat kuorossa: "Rauhaa ja solidaarisuutta". Vähän myöhemmin päästyäni ensimmäisen kerran vaaliuurnille, äänestin Kokoomusta. Nyt muutaman vuosikymmenen jälkeen; luettuani, pohdittuani ja uutisia seurattuani, olen vihdoin löytänyt oman polkuni ja puolueeni Vihreistä. En voi kirkkain silmin väittää, että minuun eivät olisi vaikuttaneet Soininvaaran ja Haaviston kaltaiset poliittiset supertähdet, mutta haluan kuitenkin uskoa siihen, että puolueeni valinta on aika pitkälle järkeilyn tulosta. Vihreissä ajattelu on sallittu, eikä puoluekuri ole uskonnon asemassa. Lisäksi puolueessa on paljon mukana korkeasti koulutettuja asiansa osaavia henkilöitä. 

Minulla on paljon mielipiteitä, mutta ei kaikista asioista; sillä minulla ei ole mielipiteitä, joiden taustoista en tiedä tarpeeksi. Onneksi ei vielä ole löytynyt asiaa, josta en jaksaisi ottaa selvää tarpeen tullen. 

Meillä mieheni kanssa on seitsemän lasta, joista kuusi asuu vielä kotona. Osalle lapsistani toimin perhehoitajana. Sijaisäidin elämäntapa on muokannut myös näkemyksiäni ja aktivoinut poliittista uteliaisuuttani. Maailma on lainassa lapsiltamme. On noloa palauttaa se heille törkyisessä kunnossa. Meidän on tehtävä tietoisia valintoja myös paikallistasolla ympäristönäkökulma huomioon ottaen. 

Mielestäni suurin mörkö sekä Suomen, että maailman politiikassa on tällä hetkellä populismin nousu; ihmisoikeuksien ja ilmastonmuutoksen kilvan kieltäminen. On alhaista sanoa se, mitä ihmiset haluavat kuulla, totuudesta piittaamatta, vain päästäkseen valtaan vallan itsensä vuoksi. Itse arvostan ihmisessä suoraselkäisyyttä, rohkeutta ja tinkimättömyyttä.