tiistai 18. syyskuuta 2018

Vihreiden kriisistä


Vihreiden kriisi ei oikeasti ole yksittäisen kansanedustajan kikkailu. 
Vihreiden kriisi on ilmastonmuutos ja niin sen tulisi olla muidenkin kriisi.

Miksi kansanedustajan taksiajelut ja korkeamman kulukorvauksen nostaminen yltävät iltapäivälehtien otsikoihin? Kyse on mielestäni vähän samasta asiasta kuin ihmisten seksuaalisuudessa; kun nainen toteuttaa seksuaalisuuttaan hän on lutka, kun mies tekee saman, hän on playboy. Kun vanhan puolueen kansanedustaja tekee talousrikoksen, kaikki kohauttavat vain olkiaan ja miettivät, että se nyt periaatteessa kuuluu pakettiin. Kun arvopuolueena tunnetun Vihreän liikkeen kansanedustaja venyttää sääntöjä, siitä vedetään otsikoita iltalehteen. Kun samaan aikaan vielä puheenjohtaja on sairaslomalla, puhutaan Vihreiden kriisistä. Vihreiden kriisi ei kuitenkaan ole puheenjohtajan sairasloma, eikä se ole yksittäisen edustajan kikkailut. Vihreiden kriisi on oikeasti ilmastonmuutos ja se pitäisi pitää mielessä muidenkin kuin Vihreiden.

Kauhuskenaarioita on kuultu niin paljon, että ihmiset ovat jo sulkeneet niiltä korvansa. Kaikkein surullisinta on se, että kyse ei ole pelottelusta, vaan tieteentekijöiden mittaustuloksista. Veden pinta ei mittausten mukaan pelkästään nouse; se nousee kiihtyvällä tahdilla. Jos kaikki jäätiköt sulaisivat, veden pinta nousisi 80 metriä. Onneksi tämä on oikeasti kauhuskenaario. Sen sijaan 125 000 vuotta sitten maapallon keskilämpötila oli nykyisissä lukemissa ja merenpinta oli 6-9 metriä ylempänä. Kysymys ei enää kuulu: ”Onko ilmastonmuutosta? ” Tiedetään, että ilmastonmuutos on täällä jo tänään. Kysymys kuuluu nykyään näin: ”Kuinka nopeaa on jäätiköiden sulaminen?” "Kuinka paljon ja kuinka nopeasti meidän tuntemamme maailma tulee muuttumaan?"

Ilmastonmuutoksen tullessa yhä voimakkaammin osaksi päivän politiikkaa ympäri maailman, me voisimme olla jopa ilmastonmuutoksen voittajien joukossa, jos me vain tulemme olemaan eturintamassa kehittämässä vihreää teknologiaa. Koulutukseen ja tutkimukseen on satsattava siis heti.

Vihreisiin on kerääntynyt suuri joukko ihmisiä, jotka tietävät ympäristön suojelemisesta todella paljon. Minä toivon vaalivoittoa Vihreille, jotta seuraavassa hallituksessa olisi mukana porukkaa, jotka näkevät maailman nimenomaan ilmastokriisin torjunnan kautta; sillä jos me nyt jäädymme kuin peura ajovaloihin, ilmastokriisi tulee vyörymään yllemme hyvinkin pian, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Vihreissä on monenlaisia ihmisiä; on cityvihreitä, jotka eivät voi käsittää, miksi jotkut asuvat kaukana joukkoliikennevälineistä ja sitten on vihreitä, jotka haluavat olla mahdollisimman kaukana vilinästä mahdollisimman paljon. On tiukasti askeettisesti eläviä Vihreitä ja toisia, jotka kuljettavat jokapäiväisen jauhelihapakettinsa citymaasturilla automarketista. Myönnän, että aika paljon enemmän hyviä valintoja voisin itsekin tehdä, mutta minä rakastan maalla asumista. Rakastan astua illalla kuistille pesemään hampaitani ja kuunnella samalla lehtopöllön huhuilua tai satakielen liverrystä. 

Kyllä ihmisten henkilökohtaisilla valinnoilla on merkitystä, mutta se millä on todella merkitystä; on lait. Vain oikeasti ohjaamalla kulutusta ilmastoystävällisempään suuntaan veroilla, karsimalla ympäristölle haitalliset tuet pois ja tukemalla reippaalla kädellä ympäristöteknologian kehittämistä, me voimme vaikuttaa. 




tiistai 4. syyskuuta 2018

Valta turmelee ihmisen

Kolumnini paikallislehdessä 4.9.2018

Lapseni kysyi minulta: ”Äiti, mitä sinä tekisit ensimmäiseksi, jos olisit diktaattori?” Vastasin: ”Palauttaisin edustuksellisen demokratian käyttöön. Myönnän, että edustuksellinen demokratia on ollut turhauttavaa; varsinkin tällä hallituskaudella. Samalla se on paras valtionmuoto, mitä on keksitty, sillä valta turmelee ihmisen. Kun asioihin saadaan monen ihmisen ja ihmisryhmän näkökulma, lopputulos on aina kompromissi ja monesti ne osuvat parhaiten oikeaan.

Kun valta keskittyy liiaksi yhdelle ihmiselle, käy lopulta niin kuin on käynyt Pohjois-Korealle tai Neuvostoliitolle. Myös pienemmissä piireissä liiaksi keskittynyt valta turmelee ihmisen. Tästä on hyvänä esimerkkinä Suomen kaksi transpolia, joilla on lain suoma yksinoikeus asettaa transdiagnooseja. Vaikka WHO:n 2018 julkaistu ICD-11 tautiluokitus tulee voimaan muiden tautien osalta Suomessakin muutaman vuoden päästä, valtaan päässeet transpolien ylilääkärit eivät halua päästää irti vallankahvastaan. Muualla enää transsukupuolisuutta ei lueta mielenterveyden häiriöihin, mutta Suomessapa jatketaan transihmisten tutkimista psykiatrien toimesta, vaikka toiminta on täydessä ristiriidassa uusimpien tutkimustulosten kanssa.

Toinen hyvä esimerkki siitä, mitä valta tekee ihmiselle, on vasta paljastunut Pohjolakodin nuoriin kohdistuva nöyryytys. Pohjolakodin työntekijä-miehet olivat esimerkiksi riisuneet pakolla koulukodissa asuvia tyttöjä tehdessään ruumiintarkastuksia. Nämä työntekijät jäivät ilman rangaistusta, sillä hehän olivat vain töissä. Osalta vietiin oikeus opiskella ammattikoulussa. Yhdessä yksikössä ei saanut juoda mehua tai syödä vaaleaa leipää. Ulkona nuoret saivat käydä vain 15-60minuuttia päivässä.

Aikuiset vangit joutuvat vankilaan ennalta määrätyksi ajaksi rikostensa vuoksi. Rangaistus määrätään tarkoin säädellyssä oikeusprosessissa. Lapset joutuvat vankilaakin tiukempiin oloihin vain yhden sosiaalityöntekijän päätöksellä määräämättömäksi ajaksi.

Oli sitten kyse diktatuurista, joka kohdistuu kokonaisiin kansoihin, koulukodin yksinäisiin asukkeihin tai ruumiinsa vankina oleviin transihmisiin, näyttää kovin siltä, että valta turmelee ihmisen.

Riikka Aapalahti,
Vihreä suurperheen sijaisäiti




perjantai 22. kesäkuuta 2018

Linnunpoikien tappajia liikkeellä


Kolumnini paikallislehdessämme Uusimaassa:

Suomi luki juuri järkyttyneenä Pohjanmaalla kytevästä ongelmasta, jossa lapset rääkkäävät eläimiä hengiltä. Kukaan ei kuitenkaan ole kuullutkaan siitä, että parhaimpaan pesintäaikaan Suomessa kaadetaan metsää yhtä enenevässä määrin.

Meidän talomme vieressä on pieni pläntti sekametsää. Tämän pienen pläntin osti tänä keväänä mies, joka kulki kerran metsän päästä päähän selluyhtiön ostajan kanssa. Ostaja sanoi hänelle, että metsä on hakattava mahdollisimman nopeasti matalaksi, koska joku kuoriainen syö metsän. Me pyysimme oikeaa asiantuntijaa käymään metsässä ja hänen arvionsa oli toisenlainen.

Päätimme tarjota metsästä miltei nelinkertaisen hinnan siihen nähden, mitä mies oli metsästä maksanut, mutta mies kieltäytyi. Kyse ei ole siis edes metsänomistajan ahneudesta, vaan vääristyneestä luontosuhteesta; hän omistaa jotain ja hän saa voimantunteen sen tuhoamisesta. On toki laillista kaataa lintuperheiden pesäpuut kesken pesinnän, mutta se on aivan yhtä julmaa, kun repiä lokinpoikaselta jalka irti ja ottaa siitä nauraen video sosiaaliseen mediaan.

Tällaisia avohakkuumaiden omistajia, jotka kutsuvat itseään metsänhoitajiksi, on Suomessa paljon. Metsistämme ei löydy enää juurikaan monille lajeille äärimmäisen tärkeitä lahoavia puita. Lisäksi metsät, joissa on eri-ikäisiä puita, ovat jo harvinaisuuksia. Metsistämme on tullut puupeltoja, jotka tarjoavat elinympäristön vain muutamille tavallisimmille kasveille ja eläimille. Vanhat metsät katoavat hurjaa vauhtia. Metsätyypeistämme on kokonaan häviämässä 70%.

Ja sitten on toisenlaisia metsänomistajia. Meillä asuu naapurissa eläkkeellä oleva biologi, jonka metsissä harvinaiset linnut, koppakuoriaiset ja nisäkkäät elävät omaa elämäänsä. Hän on kasvanut hengittäen näiden metsien ilmaa ja hän suojelee niiden oikeutta olla viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Hänen luontosuhteensa on kaunis.


Jos kesähakkuita teettävä metsänomistaja olisi eläimiä rääkkäävä lapsi, hän joutuisi maksamaan jokaisesta tappamastaan linnunpoikasesta valtiolle Ympäristöministeriön asetuksen mukaisen summan. Pesällisestä korpinlapsia hinta olisi 755€. Koska hän on metsänomistaja, hän pääsee pälkähästä noin vain.




lauantai 28. huhtikuuta 2018

Riittää, että hyväksyy!


Olen monesti julkisuudessa puhuessani kertonut hyvästä kotikaupungistani Porvoosta, jossa myös sukupuoleltaan moninaisen lapsen on aika hyvä käydä koulua. Useimmissa kouluistamme on sukupuolineutraali wc, ainakin joissain kouluissa jaetaan hymytyttö- ja hymypoikapatsaan sijasta hymyoppilaspatsas, hyvin monissa kouluissamme liikuntatunnit eivät ole sukupuolen mukaan eriteltyjä ja muutenkin ilmapiiri on hyväksyvä. Tämä kaikki ihmiset huomioonottava tapa puhua asioista jatkuu myös läpi paikallislehden, jonka linja on tuoda hyvää mieltä ja yhdenvertaisuuden aatetta myös ihmisten aamupalapöytiin sanomalehden muodossa. Meillä ei ole vastakkainasetteluja uskovaisten ja ateistien välillä, ei suomen- ja ruotsinkielisten välillä, ei pakolaisten ja kantasuomalaisten välillä ja tässä kaupungissa myös Suomen ihmisoikeustilanteen puitteessa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tarpeet otetaan hyvin huomioon; koska kun kaikki otetaan mukaan, kaikilla on hyvä olla... myös niillä, jotka eivät kuulu vähemmistöön.

Koko Inka Töyrylän kirjoittama Uusimaanjuttu, joka ilmestyi 28.4.2018:
Ja sitten sama zoomattuna:





keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kun terveydenhoitaja miltei musersi lapseni

Tavallisesti lapseni tulee koulusta tullessaan suoraan keittiöön. Hän kertoo päivän kuulumiset, katsoo jääkaappiin ja valittaa, jos ei ole mitään hyvää syötävää tai ottaa pelliltä tuoreen sämpylän ja kertoo päivän kuulumiset. Hän saattaa riidellä siskonsa kanssa tai vain nauraa jollekin vitsille. Joskus joku on huudellut hänelle koulussa jotain ja hän on allapäin ja vihainenkin, mutta tänään tapahtui jotain, mitä ei ollut tapahtunut vielä koskaan. 

Lapsi oli tullut hipihiljaa kotiin ja mennyt omaan huoneeseensa. Hän ei vastanut huuteluihin: "Joko tulit koulusta kotiin?" Hän ei vastannut puhelimeensa, vaikka se soi hänen vieressään, kun ihmettelimme, missä hän on. Tänään tapahtui ensimmäistä kertaa jotain, mitä hän ei ollut voinut kuvitella voivan tapahtua: Aikuinen ihminen oli toistanut kaikki ne kiusaajien hokemat fraasit koulun oppitunnilla. Koulussa hän oli vielä jaksanut näytellä reipasta. Kotona hän oli tyhjä kuin puhkimennyt ilmapallo. 

Sitten hän purki ahdistuksensa monin sanoin. Minä sanoin, että kynä on miekkaa vahvempi. Hän meni kirjoittamaan omaan huoneeseensa ja minä omaani. 



Tiesin, että terveydenhoitajan pitämä seksuaalikasvatuksen tunti oli tänään. Siksi kävin jo viime viikolla hänen luonaan keskustelemassa ihan hyvässä hengessä. Vein hänelle useamman kasvattajille suunnatun oppaan sateenkaarevien lasten asioiden huomioon ottamisen tärkeydestä koulussa, mutta hänen ilmeistään päättelin, että hän ei ottanut asiaa tosissaan. Jätin terveydenhoitajan tapaamisen jälkeen rehtorille ääniviestin. Hän soitti minulle myöhemmin ja oli pahoillaan vanhoista materiaaleista ja lupasi hankkia nopeasti uusia ja kertoi jutelleensa terveydenhoitajan kanssa. Seksuaalikasvatusta ei pidettäisi, ennen kun uudet THL:län materiaalit olisivat saapuneet.

Olen monesti julkisuudessakin kehunut pienen maalaiskoulumme esimerkillistä toimintaa yhdenvertaisuuden hyväksi. Koululta löytyy sukupuolineutraali vessa. Sieltä ei löydy tyttöjen ja poikien jonoja. Opettajat opettelee pois sukupuolittavista sanoista, koska ne myös lukitsevat tytöt ja pojat ahtaisiin sukupuolirooleihin. Keväisin koulussamme jaetaan hymyoppilaspatsas ilman turhaa sukupuolittamista. Se, että opettajat eivät sovita lapsia ahtaisiin muotteihin, ei ota keneltäkään mitään pois. Tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat saavat olla poikia. Missään nimessä sukupuolta ei saa keneltäkään kieltää, mutta täytyy ymmärtää, että tyttö voi aikuisena olla vahva pörssiyhtiön johtaja ja poika pullaa leipova koti-isä ja se saa näkyä jo näissä lapsissa ilman, että aikuiset yrittävät estää sitä näkymästä ja antavat näin esimerkkiä oppilaille stereotypioista. Samalla kun sukupuolen ilmaisulle tilaa antava sukupuolisensitiivinen kasvatus antaa kaikille lapsille mahdollisuuden kasvaa parhaiksi mahdollisiksi versioiksi itsestään, se myös suojaa sukupuolensa osalta kaikkein haavoittuvaisimpia lapsia äärimmäisen vaikeilta tilanteilta.

Eräs aikuinen transtaustainen mies kerran kuvasi omaa lapsuuttaan näin: "Minä aina lapsena mietin, että miten ihmeessä nuo muut tytön osaavat näytellä tytön roolin paljon paremmin kuin minä? 

Eräs transnainen taas kuvasi lapsuuttaan näin: "Minä ajattelin, että tokihan kaikki muutkin haluaisivat olla tyttöjä, mutta jotkut vain syntyvät pojiksi ja heidän on esitettävä roolinsa... tuli mikä tuli."

Ei ihme, että moni translapsi masentuu ja alisuoriutuu, jos hän ei tule nähdyksi sellaisena, millainen hän sisimmässään on.

Eräässä tutkimuksessa uusi identiteetin mukainen nimi vähensi merkittävästi masennusta, itsemurha-ajatuksia ja -käyttäytymistä. On henkeäsäästävän tärkeää kutsua transihmistä hänen toivomallaan nimellä, on hän sitten lapsi tai aikuinen. On erittäin tärkeää viestiä hänelle: minä näen sinut. 
Chosen Name Use Is Linked to Reduced Depressive Symptoms, Suicidal Ideation, and Suicidal Behavior Among Transgender Youth

Jos aikuiset eivät osoita esimerkillään hyväksyvänsä erilaisuutta, miten voi olettaa lasten hyväksyvän ja olevan kiusaamatta erilaista lasta.
Porvoon omassa opetussuunnitelmassa sanotaan: Porvoon suomenkieliset koulutuspalvelut ei järjestä erityiseen maailmankatsomukseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvaa opetusta.

Silti Hinthaaran koulun terveydenhoitajan omien sanojen mukaan hän ei voi puhua sukupuolen moninaisuudesta tai seksuaalivähemmistöistä, koska koulussa on niin paljon lestadiolaisia. Antaisivat kuulemma palautetta. 

Opetussuunnitelman perusteissa sanotaan: Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Se ohjaa niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Perusopetus edistää hyvinvointia, demokratiaa ja aktiivista toimijuutta kansalaisyhteiskunnassa. Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat perusopetuksen kehittämistä. Opetus edistää osaltaan taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Lähde: Perusopetuksen arvoperusta

Estääkö koulussa olevien lestaadiolaisvanhempien lapset sen, että lapset eivät voi saada opetussuunnitelman ja tieteen mukaista seksuaalikasvatusta. Pitääkö minun lapseni kärsiä koulukiusaamisesta ja lasten ymmärtämättömästä käytöksestä, koska joidenkin lasten vanhemmat voisivat hämmentyä siitä, että heidän lapsensa saavat tieteeseen perustuvaa opetusta sukupuolen moninaisuudesta?

Voisin kuvitella, että lestadiolaiset itse eivät halua tulla nähdyksi joukkona, jonka vuoksi koulussa ei saa edetä opetussuunnitelman mukaan. Lisäksi lestadiolaisten joukossa on myös tilastollisesti sama prosentti sukupuoleltaan moninaisia ja seksuaalivähemmistöjä kuin muunkin väestön keskuudessa. Ei ole heidänkään lastensa ja nuortensa etu, jos he eivät saa tietoa. 

Ruotsissa on tutkittu transnuorten itsemurhariskiä ja 36% nuorista oli ajatellut itsemurhaa viimeisen vuoden aikana ja noin kolmasosa transnuorista oli yrittänyt itsemurhaa. (Hälsan och hälsans bestämningsfaktorer för transpersoner) Jos lasta ei tueta oikealla tavalla, hänen tulevaisuutensa voi olla oikeasti vaakalaudalla. Sen sijaan ne lapset, jotka ovat löytäneet sukupuoli-identiteettinsä usein asiallisen tiedon avulla ja saavat olla omia itsejään, ovat yhtä onnellisia kuin muutkin lapset. (Transgender children supported in their identities show positive mental health) Ei ole siis saman tekevää, mitä koulussa opetetaan varsinkaan niille lapsille, joiden kotona ei puhuta sukupuolen monisuudesta positiivisen sävyisesti.

Mitä terveydenhoitaja sitten puhui? Hän oli sanonut, että translapsia on olemassa, mutta ei ollut selittänyt tätä mitenkään. Lisäksi hän oli sanonut, että tytöistä kasvaa naisia ja pojista kasvaa miehiä. Ensinnäkin 1-2 sadasta lapsesta on nyt tytön tai pojan roolissa, mutta heillä on vastakkaisen sukupuolen aivot ja monista tytöistä siis on kasvamassa miehiä ja pojista naisia ja vielä useammasta muunsukupuolisia. (Transgender women tend to have brain structures that resemble cisgender women, rather than cisgender men.Sen tietäminen lapsesta asti olisi arvokasta ja vähentäisi vähemmistöjen kokemaa syrjintää tehokkaasti!



Nykyään tiedetään, että transsukupuolisuus ei ole oma valinta vaan ihmisen identiteetti, jonka löytyminen ehkäisee mielenterveysongelmia ja ahdistusta tehokkaasti. Suurin osa koululaisista ei ole transsukupuolisia, mutta tieto auttaisi heitä suhtautumaan sukupuolivähemmistöihin luontevasti.  

Terveyden hoitaja oli kyllä sanonut, että joskus pojat voivat tykätä pojista ja tytöt tytöistä, mutta sanaa "homo" tai "lesbo" hän ei ollut rohkaistunut sanomaan. On erittäin tärkeää, että lapset kuulevat "homo" sanan joskus asiallisessakin yhteydessä. Joku tämänkin terveydenhoitajan tänä keväänä opettamista lapsista on homo. Ei ole niin, että lapset ovat heteroita murrosikään saakka ja silloin voivat sitten jostain luonnonoikusta yhtäkkiä muuttua homoiksi tai lesboiksi. Kyllä he ovat sitä aina ja jos homo-sanan kuulee vain haukkumasanana koulun käytävillä ja välitunnilla, niinkuin tässä pienessä maalaiskoulussakin on tapana, siitä jää väistämättä stigma koko asialle. Lisäksi se, että aikuisetkaan eivät uskalla sanoa seksuaalivähemmistön nimeä, on lapsille melko selvä merkki siitä, että kyseessä todella on kiro- ja haukkumasana.  

Lapseni tuli vähän aikaa sitten alakertaan ja valitteli flunssaa. Näin hänen kasvoistaan, että hän ei halua huomenna mennä kouluun. Hän ei halua mennä sinne, missä voidaan puhua pedofiliafantasioista, mutta missä aikuinen luotettava taho vahvisti niiden huutelijoiden transfobiaa entisestään.

Ai mistä pedofiilifantasioista? No tässä kuva Hinthaaran koulun terveydenhoitajan ala-asteikäisten seksuaalikasvatuksessa käyttämästä diasta, joka on vuodelta 1999. Nämä diat ovat terveydenhoitajan mukaan käytössä ihan yleisesti ainakin Porvoossa ja Vantaalla. 




En muuten tiedä ketään, jonka mielestä on ihan ok puhua ala-asteikäisten edessä avioliitosta isän kanssa, mutta ei voi kertoa, mitä sana "homo" tarkoittaa ja minä tunnen sentään monenlaisia ihmisiä konservatiiveista liberaaleihin. Tai tunnen minä yhden. Hän on psykoterapiaa opiskeleva terveydenhoitaja, joka piti sukupuolivähemmistöön kuuluvalle lapselleni seksuaalikasvatusta tänään.

Sanotaan, että äiti voi olla vain niin onnellinen, kuin hänen onnettomin lapsensa on ja tänään myös minä olen hyvin onneton.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Varallisuutemme kasvaa, mutta siitä jaetaan yhä vähemmän

Uusimaa 13.1.2018 Sana on vapaa palsta:

Ihmisten jakaantuessa eri yhteiskuntaluokkiin, alempiin luokkiin liitetään negatiivisia mielikuvia. Tätä kutsutaan empatiakuiluksi. Suomessa alimpaan yhteiskuntaluokkaan eli kaikkein köyhimpiin työttömiin liitetään sellaisia mielikuvia kuten alempi moraalin taso ja laiskuus. Hyväntahtoisesti ajatellaan, että näille ihmisille tarvitsee kivaa tekemistä, jotta he tuntevat itsensä tarpeellisiksi. Tämä on ihmisiin alaspäin katsomista. Oikeasti ei ole yhtä heterogeenistä joukkoa, jonka nimi on työttömät, eikä heillä ole jotain ominaisuutta, joka heitä yhdistää. On totta, että pieni joukko ihmisiä tottuu alhaiseen tulotasoon ja heistä tulee sosiaaliturvariippuvaisia, mutta tämä ei ole kaikkien totuus. On paljon ihmisiä, jotka tekisivät töitä, mutta kun niitä ei yksinkertaisesti ole. Olen itse ollut hyvin köyhä. Köyhänä olo on paljon työläämpää kuin kuvittelisi. Myöskään moraalini, tyylitajuni tai kyvykkyyteni ei hypännyt notkelmasta taivaisiin ryhtyessäni keskiluokkaiseksi; kyllä minä olen ihan sama ihminen edelleen.

Vuoteen 1948 asti työvoimapula oli pahempi ongelma kuin työttömyys, kunnes yllättäen maailman kaupan suhdanteiden vuoksi joulukuussa 1949 Suomessa olikin 60 000 työtöntä. Viisikymmenluvulle tultaessa työllisyystyöt polkaistiin kunnolla käyntiin. Työlaitokset käyttivät käytännössä lähes ilmaista työvoimaa useimmiten teiden pohjien rakentamiseen. Valitettavasti työt olivat monesti huonosti suunniteltuja ja rahoitus heikosti ennakoitavissa, joten lopputulos oli vaihteleva. Vuonna 1957 keskeneräisiä teitä oli jo 3000 kilometriä. Joskus jopa raivatuksi tuli vain pitkä kaistale metsää, eikä tietä muistettu tehdä siihen koskaan. Nämä pakkotyöt repivät perheitä hajalle ja osa jäi koko työurakseen niihin kiinni.

Työttömyystöillä on toinenkin kääntöpuolensa. Jos työttömät laitettaisiin demareiden Timo Simosin ehdotuksen mukaan luomaan lunta, tekemään toimistotöitä tai rakennustöitä, kuka haluaisi enää palkata ketään oikeasti rahalla töihin? Syntyisi uusi työtätekevä köyhien luokka, jonka palkan pääasiassa maksaisi valtio.

On ironista ajatella, kuinka työt luultavasti vähenevät teollisuuden automatisoituessa ja töiden siirtyessä yhä enenevässä määrin kolmansiin maihin. Nyt kun tulonsiirtoja voisi olla hyödyllistä kehittää, on silti politiikassa vallalla trendi, joka pitää kiinni miehen mitasta vain työtätekevänä kansalaisena. Paradoksi vähenevien töiden ja toisaalta työajan pitenemisen kanssa antaa vaikutelman, että kokonaiskuva on päättäjiltä hukassa. Edelleen halutaan pitää kiinni siitä, että itsetunto ei ole synnynnäinen osa vaan suorituksen ohimenevä sivutuote.

Meitä yritetään pelotella velkaantumisella, mutta samalla unohdetaan kertoa, että Suomen varat ovat paljon suuremmat ja kasvavat paljon nopeammin kuin velkamme. Tämän kirjoittamisen hetkellä jokaisen suomalaisen osuus yhteisistä varoista (joista velkaosuus oli vähennetty) oli yli 23 000€. Tämä unohdetaan kertoa, koska silloin negatiivinen harha ei toimi ja ihmiset suostuvat leikkauksiin, koska luulevat siten pelastavansa hyvinvointivaltion.
Meidän varallisuutemme on kasvanut kasvamistaan, mutta siitä jaetaan yhä vähemmän kaikkein köyhimmille. Kun ansiosidonnainen työttömyysturva piti 90-luvun köyhien tulot lähellä tulojen mediaanirajaa. Tämän päivän entistä rikkaamman Suomen köyhät ovat tippuneet jo kauas mediaanirajasta.


Olisiko aika alkaa kuroa empatiakuilua umpeen. Hylätä kaikki ideat lyötyjen lyömisestä ja alkaa rakentaa reilua Suomea, jossa työ perustuu aina palkkaan, ei koskaan pakkoon.


tiistai 9. tammikuuta 2018

Empatiakuilu johti aktiivimalliin

1800-luvun loppupuolen köyhyyden pahetessa myös asenteet kovenivat. Näin käy säännönmukaisesti: kun tuloerot suurenevat, myös empatiakuilu syvenee samalla. Nyt vaan kyse ei ole taloustilanteen heikkenemisestä tai muusta taloudellisesta epävarmuudesta. Nyt kyse on puhtaasti eriarvoistavasta politiikasta.

Laki työttömyysturvan aktiivimallista nojautuu ajatukseen, että se tukee ihmisten hyvinvointia kiristämällä työttömyyskorvauksen saantia, joka sinänsä on absurdi ajatus. Lakiehdotusta perustellaan rivien välissä moraalilla, mutta kiitettävää rehellisyyttä vaatii se, että he eivät edes lupaa merkittävää taloudellista hyötyä yhteiskunnalle. Lakiehdotuksessa ollaan puuttuvinaan kannustinloukkuun, tekemällä työttömänä olemisesta kannattamatonta sen sijaan, että olisi puututtu siihen, että työttömän ei nykyiseltään kannata mennä pelkäksi pätkäksi tai nollatuntisopimuksella töihin toimeen tulonsa merkittävän vaikeutumisen vuoksi. Jos tätä ongelmaa on pohdittu valtionpäämiestasolla nyt yli 20-vuotta, tämä em. lakiehdotus on mielestäni heikko ratkaisuehdotus ongelmaan. Jo Weber mukaan aika voitiin kääntää tuottavaksi eli aika oli rahaa ja  hänen aikansa protestanttisessa työetiikassahan vapaa-aikaa ei saanut olla, vaan joutilaisuus oli syntiä (Weber 1990; Taira 2006, 128). Onko siis hallituksen nykyinen linja menneen ajan liberalismin kaikuja vai uusi suunta Suomelle?

Vuoteen 1948 asti työvoimapula oli pahempi ongelma kuin työttömyys, kunnes yllättäen maailman kaupan suhdanteiden vuoksi joulukuussa 1949 Suomessa olikin 60 000 työtöntä. Viisikymmenluvulle tultaessa työllisyystyöt polkaistiin kunnolla käyntiin. Vaikka 1917 voimaan oli tullut laki työttömyyskassoista, suurin osa työväestä jäi työttömyyskorvauksen ulkopuolelle. Työlaitokset käyttivät käytännössä lähes ilmaista työvoimaa useimmiten teiden pohjien rakentamiseen. Valitettavasti työt olivat monesti huonosti suunniteltuja ja rahoitus heikosti ennakoitavissa, joten lopputulos oli vaihteleva. Vaikka työttömyystöillä oli paljon merkitystä Suomen sodan jälkeisessä uudisrakentamisessa ja tieverkon maanlaajuisessa kattamisessa, suunnittelemattomuus teki kuitenkin loppujen lopuksi töistä kalliita, koska ne suoritettiin epäsuotuisaan vuodenaikaan ja moni töistä jäi kesken. Vuonna 1957 keskeneräisiä teitä oli jo 3000 kilometriä. Joskus jopa raivatuksi tuli vain pitkä kaistale metsää, eikä tietä muistettu tehdä siihen koskaan. Olosuhteet työttömyystöissä olivat usein epäinhimilliset, eivätkä paljoa poikenneet vankien pakkotöistä. Työstä kieltäytynyt tai erotettu menetti toimeentulonsa, joten tavallaan myös työttömyystöissä kyse oli pakkotöistä. Vaikka 1960-luvun alussa olisi ollut lain mukaan jo mahdollista maksaa työttömyyskorvausta, työttömyystyöt jatkuivat 70-luvulle asti, koska lapionvarteen tottuneille jätkille ei haluttu antaa vastikkeetta rahaa. (Nenonen 2006.) Nyt uusiliberalismin nousun myötä vastikkeettoman työttömyysturvan aika on ehkä uudestaan ohi. On ironista ajatella, kuinka työt luultavasti vähenevät teollisuuden automatisoituessa ja töiden siirtyessä yhä enenevässä määrin kolmansiin maihin. Nyt kun tulonsiirtoja voisi olla hyödyllistä kehittää, on silti politiikassa vallalla trendi, joka pitää kiinni miehen mitasta vain työtätekevänä kansalaisena. Paradoksi vähenevien töiden ja toisaalta työajan pitenemisen kanssa antaa vaikutelman, että kokonaiskuva on päättäjiltä hukassa. Edelleen halutaan pitää kiinni siitä, että itsetunto ei ole synnynnäinen osa vaan suorituksen ohimenevä sivutuote (Siltala 1994, 209).

Se miten irtisanomiset, työttömyys, huono-osaisuus ja kiristyvät asenteet näkyvät ihmisten arjessa, on pitkään ihmisten elämässä negatiivisena leimana näkyvä jatkumo. (ks. Kortteinen 1992; Siltala 1994) Ja se miten irtisanomiset ensin lisäävät työintoa, mutta miten jatkuva kilpailu työpaikalla syö sitten työviihtyvyyttä ja lopulta aiheuttaen jopa työkyvyn menetyksiä (Kortteinen 1992, 253-294), ei ole tullut otetuksi huomioon nykyisessä työvoimapolitiikassa.

Kun maailmalla ollaan innostuttu nykyään hyvinvointi-indikaattoreista, Suomessa päätöksenteon pohjana käytetään yhä enenevässä määrin kustannus-hyöty-analyysejä. On hämmästyttävää, miten esimerkiksi Ranskassa edelleen asioita perustellaan eettisillä arvoilla, mutta meidän sosiaalidemokraattisessa hyvinvointivaltiossamme pyritään varsinkin nyt SOTE-keskustelujen pyöriessä hurjina, löytämään ihmiselle rahassa mitattava arvo eli maksu katto. Kun asioista päättää pääsiassa korkeasti koulutettu ja kauemmin ja terveemmin elävä eliitti (vrt. YLE 2017), kuka puolustaa silloin yksittäistä henkilöä tai vähemmistöryhmiä. Tämän hetkisellä uusliberalistisella politiikalla ollaan menossa kohti yhä suurempia tuloeroja. Emme voi kuvitella olevamme hyvinvoiva kansa, jos rikkaudet ovat vain muutaman käsissä sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kustannuksella (Jackson 2011, 38).

”Ihmiskeskeisen politiikan pitäisi nojata ihmisen varauksettomaan arvostukseen. Jokaisella yksilöllä pitäisi olla samat mahdollisuudet itsensä kehittämiseen.” (Kuusi 1961, 5.)

Olin hyvin hämmästynyt lukiessani muutama vuosi sitten dosentti Raija Julkusen kirjan ”Suunnanmuutos”, joka jätti miettimään, miten ihmeessä ihmiset eivät tiedä näistä asioista mitään? Ehkä siksi, että se kuulostaa aivan liikaa salaliittoteorialta. Julkunen kertoi, että päättäjät päättivät 90-luvun alussa pysäyttää 30-vuotta kestäneen hyvinvointivaltion laajenemisen kauden tietoisesti ja he ajattelivat järjestää pienen kriisin, jolla voisivat oikeuttaa hyvinvointivaltion suitsimisen ilman vallan menetystä, mutta tämä pieni kriisi lähtikin kontrollista. Seurasi todella syvä aallonpohja. Hetkessä työttömyys nousi 18%, mutta jääräpäinen hallitus ei antanut periksi, vaan päästi markan kellumaan vasta kolmen vuoden kuluttua, jolloin vahinko oli ehtinyt jo tapahtua sekä talouden, että ihmisten näkökulmasta. Osa ihmisistä kärsii tämän laman vaikutuksista edelleen. Niin ja yli 11 000 ihmistä teki itsemurhan.

Vaikka Julkunen väitti 90-luvun jälkimainingeissa, että kyse ei niinkään ollut lamasta, vaan siirtymisestä hyvinvointivaltion jälkeiseen regiimiin (Julkunen 2011, 9), voi olla, että tämä ei ole lopullinen suunta (Mäntysaari 2016). Ihmiset ovat päässeet jyvälle negatiivisesta harhasta, jossa kansalaiset eivät vaadi uudistuksia, koska leikkausten vastustaminen vie kaikki voimat (em. 2011, 24) ja näin olemme hiljalleen taas pääsemässä tilanteeseen, jossa myös vähemmistöryhmien sosiaalisia etuja ajaa joku. Sosiaaliala ei ole enää vaarattomien naisten puuhastelukenttä, vaan vaikuttamismahdollisuudet nähdään ja niitä myös käytetään enenevässä määrin. Pohjoismaisen konsensushakuisen enemmistödemokratian etuja on, että se pakottaa hallitukset etenemään hitaasti (em. 2011, 25), eikä varsin suuria tuhoja ole uusliberalistisesta suuntauksesta vielä ollut. Aktiivimallin, palkanalennukset ja eriarvoistavan SOTE-mallin voi vielä perua, mutta nyt alkaa olla kiire. Seuraavien vaalien tulos tulee olemaan Suomelle oikeasti tienhaara.

Meitä yritetään pelotella pelottavalla velkaantumisella, mutta samalla unohdetaan kertoa, että Suomen varat ovat paljon suuremmat ja kasvavat paljon nopeammin kuin velkamme. Tämän kirjoittamisen hetkellä jokaisen suomalaisen osuus yhteisistä varoista (joista velkaosuus oli vähennetty) oli yli 23 000€. Tämä unohdetaan kertoa, koska silloin negatiivinen harha ei toimi ja ihmiset suostuvat leikkauksiin, koska luulevat siten pelastavansa hyvinvointivaltion. http://ketoharju.info/saatavakello/

Meidän varallisuutemme on kasvanut kasvamistaan, mutta siitä jaetaan yhä vähemmän kaikkein köyhimmille. Kun ansiosidonnainen työttömyysturva piti 90-luvun köyhien tulot lähellä tulojen mediaanirajaa (STM 2003, 94), tämän päivän entistä rikkaamman Suomen köyhät ovat tippuneet jo kauas mediaanirajasta.

Olin tässä taannoin kuuntelemassa köyhyystutkija tohtori Ohisaloa, joka kutsui tätä ilmiötä osuvasti empatiakuiluksi. Termi on hyvä, mutta se mitä empatiakuilu kuvaa, ei kuulu minun Suomeeni. Yhteiskuntieteiden tohtori Kontula kuvaa kokemuksia eliitin kanssa näin: ”Aika ajoin tässä moitteettoman siistissä pinnassa välähtää kuitenkin särö. Pöytäpuheen sivulauseessa pienituloisia nimitetään ”pohjasakaksi” tai pohditaan, onko sosiaaliturvan varassa elävillä ”kompotenssia aitoon ystävyyteen”. Joku suree ”kansan kateellisuutta”, jonka vuoksi rikas ei voi avoimesti iloita menestyksestään. ”Heikompaa ainesta”, joku sen taisi sanoa.

Äärimmäisen empatiakuilun syvimmän kohdan toiselta reunalta löytyy Tamperelainen lehden päätoimittajan Kannala: ”Meillä ei ole enää varaa nykyiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Työtä tehdään liian vähän, koska passivoiva sosiaaliturva kannustaa mieluummin makaamaan sohvalla, kuin tekemään töitä kymmenen euron tuntipalkalla. Laiskurit kuppaavat tuet sossusta, joka puolestaan repii eurot valtion sekä kunnan kaapuihin puettuna ja verokarhun avustamana työssäkäyvien selkänahasta. Töitä paiskivien tamperelaisten ostovoimaa ja palkkapottia siirretään siis laiskottelijoiden taskuun.”

Hyväosaisten irtiottoa sosiaaliturvasta osattiin pelätä jo 2000-luvun alun Suomessa (STM 2003, 94). Nyt se on tapahtumassa. Tuloerojen kasvaessa empatiakuilu syvenee syvenemistään ja tällä on väliä, koska vaaleissa läpimeno alkaa maksaa yhä enemmän rahaa. Eliitillä on varaa tulla valituksi päättämään. Demokratia näennäistyy, kun eliitti tietää, miten mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymistä ohjaillaan. Toisaalta taas kohta kansan valitsemilla päättäjillä ei ole enää niin paljoa merkitystäkään. Sosiaali- ja terveysministeriön raportissa 2012 sanotaan: ” Kilpailuttamisen yleistyessä vaaleilla valittujen kuntapäättäjien mahdollisuus puuttua palvelutuotannon yksityiskohtaiseen ohjaukseen heikkenee.” Tämä varmasti tulee koskemaan myös maakuntahallintoa ajan kanssa, jos suunnitelmaa ei toteuteta huolella; kuten pahasti näyttäisi olevan tapahtumassa. Tämä voi myös toteutua, vaikka suunniteltaisiin hyvin huolella. USAssa markkinoituminen on viety jo hyvin pitkälle ja suuret yhtiöt hallitsevat poliitikkoja enemmän kuin poliitikot yhtiöitä (Reich 2017). Olemme matkalla kohti pikku-Amerikkaa, jossa kaikki on kaupan ja yhä pienempi joukko ihmisiä omistaa yhä enemmän ja yhä suurempi joukko elää yhä köyhempänä.

Lasten hyvinvointia käsittelevässä hyvin kattavassa Unicefin tutkimuksessa tutkittiin kaikkea mahdollista koulukiusaamisesta terveyteen. Kun tämän tutkimuksen tuloksia verrataan varallisuuteen, ei bruttokansantuote tietyn tulorajan jälkeen enää näytä olevan yhteydessä lasten hyvinvointiin. Sen sijaan ihmisten keskinäisellä tasa-arvolla on lasten hyvinvointiin aivan suora yhteys. Mitä lähempänä maan rikkaimman 20% tulot ovat maan köyhimpien 20% tuloja, sitä paremmin kaikki maan lapset ja isommatkin ihmiset voivat... myös siis rikkaat ja heidän lapsensa. Tasa-arvo tuottaa siis hyvinvointia tasa-puolisesti kaikille vauvasta vaariin ja rikkaista köyhiin. (Wilkinson 2011.)






Sähköiset lähteet:

Kannala, K. 2015. Laiskuus tulee Tampereelle kalliiksi. Tamperelainen. https://www.tamperelainen.fi/blogi/345069-laiskuus-tulee-tampereelle-kalliiksi

Mäntysaari, M. 2016. Onko uusliberalismi haaste sosiaalityölle? Vastavuoroinen sosiaalityö. https://www.youtube.com/watch?v=H5GtTosqJ6A

STM 2003. Suomalainen köyhyys 1990-luvun lopulla -väliaikaista vai pysyvää? https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/112767/koyhjulkaisu.pdf?sequence=1

STM 2012. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttamisen toimivuus. Viitattu 25.11.2017. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/112289/URN%3aNBN%3afi-fe201504227235.pdf?sequence=1

YLE Uutiset. 2017. Mies Jakomäessä kuolee 7 vuotta aikaisemmin kuin mies Ullanlinnassa – Niillä, joilla menee huonosti, menee todella huonosti. Viitattu 23.11.2017. https://yle.fi/uutiset/3-9937017

Filmit:


Wilkinson, R. 2011. TED: How economic inequality harms societies. https://www.ted.com/talks/richard_wilkinson#t-29202


Kirjat:

Kontula, A. 2016. Luokkalaki. Miten Suomen lait ja viranomaiset syrjivät työväenluokkaa. Helsinki: Into kustannus.

Kortteinen, M. 1992. Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona. Hämeenlinna: Hanki ja jää.

Kuusi, P. 1961. 60-luvun sosiaalipolitiikka. Porvoo-Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Nenonen, M. 2006. Lapiolinjalla. Työttömät pakkotöissä 1994-1971. Jyväskylä: Atena kustannus.

Siltala, J. 1994. Miehen kunnia. Helsinki: Otava.

Taira, T. 2006. Työkulttuurin arvomuutos työttömien kerronnassa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura


Weber, M. 1990. Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Porvoo: WSOY.